tiistai 20. toukokuuta 2014

Oletkos sä Oslossa käynyt?

Tätä tuli kyseltyä muutamaankin otteeseen viime viikkoina aina kun jonkun tapasin.  Edessä oli nimittäin pidennetty viikonloppu kyseisessä paikassa, äiti-poika-reissussa tällä kertaa. Olo oli kuin Äänekoskelle olisi matkustanut. Pienen ikäsi olet asustellut varsin lähellä, mutta koskaan ei ole tullut käytyä. Satunnaisotannalla kukaan tutuistakaan ei ole käynyt, eikä keltään siten löydy muuta kuin kuulopuheita ja erilaisia arvauksia ja oletuksia.

IMG_1198

Tällä kertaa siis liikenteeseen lähdettiin poikkeuksellisen avoimin mielin. Viime hetkellä tosin hyvä ystävä ilmoittautui asiantuntijaksi ja erinomaisia vinkkejä sateli lähtöä edeltävänä iltana riittävästi kolmen päivän matkalle. Kiitokset siitä Villa Sandin asukkaille.

Kun menolennon hankaluudet oli setvitty ja Osloon lopulta päästiin Tukholman kautta muutama tunti myöhässä ja hermot vähän kireällä, edessä oli kolme täyttä päivää yhtä hurmosta.

IMG_1273

Onneksi en ollut varausvaiheessa tietoinen, että lauantai oli Norjassa kansallispäivä ja näin ollen pyhäpäivä, sillä juuri se päivä osoittautui koko reissun kohokohdaksi. Enpä usko, että olen koskaan missään päässyt sivustaseuraajaksi vastaavaan tilanteeseen, kuninkaallisia en ainakaan ennen ole päässyt näkemään. Pienesti jo päätinkin, että aion olla Oslossa tästä lähtien joka vuosi 17.5. Jää nähtäväksi...


Kuvamuistoja tuli taas niin tolkuton määrä, että postauksia niistä tulee yhtä monta kuin matkapäiviäkin.

IMG_1194 IMG_1201 IMG_1266 IMG_1210 IMG_1267 IMG_1255 IMG_1219 IMG_1254 IMG_1253 IMG_1239 IMG_1221 IMG_1230 IMG_1233

4 kommenttia:

  1. Upeita kuvia ja muutenkin hieno postaus taas! :)

    VastaaPoista
  2. Höpö höpö Robban, pelkäsit vaan että mä julkasen sun kuvia ;-))

    VastaaPoista
  3. On ne hienoja, kuvat! Vuitton on paras ;-)

    VastaaPoista
  4. Kiitti Nonna. Mulla on semmonen tavoite, että jokaisesta uudesta kaupungista, jossa käyn, pitää kuvata Vuittonin liike ja yksi eläin, mieluiten koira. Vuittonin ikkunat on kyllä usein niin mielettömän hyvin somistettuja, että melkein aina jännittää kun sitä etsii.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)