sunnuntai 24. joulukuuta 2017

24. JOULUKUUTA – PALLOT

Kaikki taitavat suurinpiirtein tietää joulukuusen koristelun historian. Ensin siihen ripusteltiin kaikkea helposti ja halvalla saatavilla olevaa: käpyjä, omenia, pähkinöitä, oljesta tehtyjä koristeita ym. Sitten alkoi joillekuille rahhoo kertymään ja joku toinen huomasi siinä markkinaraon ja alkoi lasisten kuusenkoristeiden valmistus ensin Saksassa joskus 1800-luvun alkupuolella.

Ihan niin kuin piippurassitonttujakin vielä 15 vuotta sitten, löytyi vanhoja lasipalloja tavallisiltakin kirpputoreilta joulun alla joka käyntikerralla. Nyt niitä ei enää juuri näy kuin oikeissa antiikkiliikkeissä myytävänä. Ohuesta lasista tehtyinä ne särkyvät todella helposti ja silloin harvoin, kun niitä vielä kirpparille päätyy, ne usein heitetään samaan laatikkoon muun joulukaman kanssa, jolloin niillä ei ole oikeastaan mitään mahdollisuutta säilyä ehjinä.

Onneksi tuli tartuttua tilaisuuksiin aikanaan. Näitä ehtiä kertyä omaan silmään niin kaunis ja kiva valikoima, ettei tarvitse harmitella. Varastossa on vielä monta laatikollista, että en minä tähän ihan kaikkia lastannut, tiedoksi vaan.

Jukka-tuotteen Kemsu-rekka löysi tiensä meille vuosi sitten ihan pilkkahintaan. Toinen kylki on kärsinyt pientä pintavauriota, siitä halpa hinta. Miten lie kuski kolaroinut. Ajattelin, että joskus ehkä kunnostaisin…niille lapsenlapsille?

Ihanaa ja iloista joulua kaikille rakkaille ystävilleni toivottelee hamsteri. Nauttikaa läheistenne seurasta ja leppoisista pyhäpäivistä! Ensi vuonna taas kirppistellään, kuinkas muuten.


2017-11-26 002 IMG_5072

2 kommenttia:

  1. Aivan ihania nuo lasiset kuusenkoristeet ja kaunis esillepano! Tämä sinun kalenteri esitteli vaikka kuinka monta ihanaa löytöä. Olipa kiva löytää blogisi! Kiitos kommentista omassani siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat joulukoristeet on vaan niin hurmaavia. Vaikka totuuden nimissä joskus mietinkin, mitä järkee. Kun seisovat ainakin 11 kk vuodesta varastossa :-) Jään mielenkiinnolla seurailemaan sinun löytöjäsi jatkossa.

      Poista

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)