torstai 3. elokuuta 2017

Klisee ja klassikko

Alan olla sen ikäinen, että voin tästä eteenpäin huoletta laittaa kutakuinkin kaikki kuvitellut ja todelliset vaivat lähestyvien vaihdevuosien piikkiin. Näin olen ajatellut myös akuutisti vaivaavan keskittymiskyvyn puutteen suhteen, vaikka Pekkarinen väittääkin sen olleen yksi vallitsevista luonteenpiirteistäni aina.

Tänäkin aamuna, sen sijaan, että olisin keskittynyt siivoamaan vaatehuonetta, varastoa tai valmistelemaan vauhdilla lähestyvää Englannin matkaa (kaikki asioita, jotka enemmän tai vähemmän kipeästi vaatisivat huomiotani) hyppäsimme Kisuprinsessan kanssa autoon ja hurautimme Porvooseen etsimään inspiraatiota. Klisee vai klassikko, kumpi Porvoo sitten itse kenenkin mielestä matkailukohteena on, inspiraatiota sieltä todella joka kerta löytää. Intoa puhkuen kiersimme vanhaa kaupunkia, kauppoja ja kahviloita.

Ruokailu päätettiin tällä erää jättää väliin, sillä kotoa löytyi vielä kattilallinen eilen keiteltyä pastakastiketta. 90-luvun alussa ranskaa ja italiaa opiskellessani opintoihin sisältyi myös pieni ruokakurssi. Sieltä jäi mukaani pariksi vuodeksi kulkemaan kasviskastikkeen ohje. Kyseistä kastiketta opiskeluaikoinani söin tiuhaan tahtiin, koska se oli halpaa ja eritoten hyvää.

Sittemmin onnistuin hukkamaan ohjeen pariksi kymmeneksi vuodeksi.  Tänä kesänä se putkahti esiin jostain laatikon pohjalta ihan yllättäen. Voi sitä onnea ja jännitystä, kun sitä nyt pitkän tauon jälkeen valmistin. Jännitti kovasti, miten makuhermot nyt suhtautuisivat tähän maailman yksinkertaisimpaan ja vähiten maustettuun kastikkeeseen. Hyvin maistui, koko perheelle. Pistetäänpä ohje nyt tänne talteen, ettei seuraavaa kertaa tarvitse odottaa vuosikymmeniä.

KASVISKASTIKE
8 annosta

400 g porkkanaa raasteena
100 g purjoa renkaina
100 g juuriselleriä raasteena
100 g pilkottua sipulia
9 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota
1,5 pkt sulatejuustoa
6 valkosipulinkynttä
suolaa, viherpippuria, oreganoa


Kasviksia kuullotetaan n. 10 minuuttia, lisätään kasvisliemi ja murskattu valkosipuli sekä kuutioitu sulatejuusto. Annetaan kiehua n. 10 min ja maustetaan. Tarjotaan nauhamakaronin kanssa.


IMG_3837 IMG_3855 paperitähti3 paperitähti5 paperitähti4 IMG_3863 IMG_3860 IMG_3857 IMG_3845 IMG_3825 IMG_3804 IMG_3736