lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kerro, kerro kuvastin....

Eipä varmaan maailmassa ole kovin suurta joukkoa sellaisia naisihmisiä, jotka täysin varauksetta olisivat tyytyväisiä ulkonäköönsä sen kaikilta osin. Tähän liittyen minulle muistuu aina välillä mieleen huvittava tarina äitini nuoruudesta.

Äitini oli pieni, sievä ja siro nainen nuorena. Hän oli kerran ystäviensä kanssa järjestänyt kollektiivisen "tästä en pidä itsessäni" -istunnon. Yhdellä oli ollut ruma nenä, toisella hörökorvat ja kolmannella tihrusilmät. Äitini alkoi olla pulassa, sillä hänen ulkonäössään ei oikeasti ollut mitään erityistä kohtaa, johon takertua. Koska lähes jokaisessa naisessa takuuvarmasti omasta mielestään kuitenkin vikaa on, äitini keksi salamannopeasti oman puutteensa: lattea yleisilme!

Nykyisin on helppo syyttää mediaa ja milloin mitäkin tai ketäkin ulkonäköpaineiden luomisesta, mutta tuo tapahtui 60-luvulla, joten voisiko sittenkin pohjimmiltaan olla niin, että kaikenlaiset suorituspaineet tulevatkin aika pitkälle meistä itsestämme?

Jos kivutta, riskittä ja rahatta ulkonäköään voisi muokata, niin voisinpa veikata, että vuosien varrella olisin itsekin alkanut näyttää aikalailla toiselle. Iän karttumisessa on kuitenkin se mahtava puoli, että ainakin minä olen lopulta päätynyt olemaan suhtkoht sujut sen kanssa, mitä nyt satun olemaan. Parempi niin, sillä olisihan se surullista, jos hyvä haltija nyt yhtäkkiä tulisi, parikymmentä vuotta myöhässä, ja toteuttaisi kaikki toiveeni. Muuttuisin ihan erinäköiseksi ja pysyisin anonyyminä kaikkien ystävienikin seurassa, paitsi niiden, jotka ovat oppineet tunnistamaan minut korvieni ja nenäni perusteella.

Voi kunpa samaan sopuun itsensä kanssa pääsisi muillakin elämän osa-alueilla. Jälleen kerran painiskelin mökillä pari päivää loputtoman turhautumiseni kanssa, kun mikään siellä ei näyttänyt sille, kuin olisin toivonut.

Heinät ja puuntaimet valtasivat polkuja ja pihamaata ja viime syksyn lehdet ja havunneulaset ennestäänkin rähjäisiä laatoituksia, ikkunat oli pesemättä ja hämähäkin seittejä ja hiekkaa sekä pölyä joka paikassa, yleisilme rähjäinen. Mökillä olimme käyneet tätä ennen yhden toukokuisen viikonlopun, jolloin ei tietenkään paljon ehtinyt. Nyt kun olisi ehtinyt, ei pystynyt.

Miksi ei voi vaan ajatella, että aika ei riitä kaikkeen ja meillä sentään on oma mökki, jonne liikuntarajoitteestani huolimatta pystyin kuitenkin muutamaksi päiväksi menemään? Mikä siinä on niin vaikeata?

Muutaman päivän kaikenlaisia ajatuksia kärvisteltyäni pääsin kuitenkin pahimman yli ja innostuin kahtena viimeisenä iltana paistamaan kasan rahkalettuja. Kerrassaan mainion makuisia, eivätkä edes sieltä epäterveellisimmästä päästä herkkuja.

RAHKALETUT

3 munaa
250 g rahkaa
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl voisulaa

Kaikki aineet sekoitetaan keskenään ja sitten vaan paistamaan

IMG_3141

No mutta, kun nyt kerran muka sujut ollaan, niin näillä mennään. Kummitytön rippijuhliin lähdetään lyhyessä mekossa, vaikka vasemman jalan paketista jäikin puolet hienosti esille...kuvausrekvisiittina korkokengät ajatuksella jospa minäkin vielä kerran...

juhlat

torstai 19. kesäkuuta 2014

When in Rome, do as the tourists do

Heräsin lauantaiaamuna klo 5:40 siihen, että sänkyni vieressä seisoo Pekkarinen lenkkikamppeissaan ja tyrkyttää minulle lenkkareita.

Joo-o, olin kyllä itse ehdottanut, että ottaisimme lenkkikamat mukaan ja aloittaisimme Rooman-vierailumme neljä aamua anivarhain lenkkeilemällä heräilevässä suurkaupungissa. Olimme kuitenkin lomalla. Pienen italialaistyyppisen puhuttelun jälkeen sovimme, että seuraavina aamuina aamulenkki tarkoittaa myös meidän perheessämme lähtöä aikaisintaan klo 6:30.

juoksu

Tämä matka tuntui monella tapaa erikoiselle. En ole koskaan pitänyt itseäni taikauskoisena ihmisenä, mutta tällä kertaa on vaikea välttyä ajatukselta, etteikö lähtöpäivä perjantaina 13. päivä ollut erityinen, varsinkin minulle. Sen verran monta kummallista kommellusta kohdalleni tällä kertaa sattui. Saapumisillan pettymys, kun huomasin unohtaneeni silmälasit kotiin ja totesin joutuvani pärjäämään piilareilla ja Traktorimiehen aurinkolaseilla eli sinnepäin sattuvilla vahvuuksilla, osoittautuikin pieneksi siinä vaiheessa, kun sunnuntai-illan ukkosmyrskyn jälkimainingeissa liukastuin suojatiellä ja väänsin jalkani polvesta, niin että pääsin tutustumaan turisteille tarjolla oleviin lääkäripalveluihin.

Parin ensimmäisen päivän yli 20 kilometrin päiväkävelyt vaihtuivat loppulomaksi apinanraivolla murtuneella polvella muiden perässä klonkkaamiseksi, mutta silti. Tämä kaupunki ja kaikki se historia joka puolella kyllä mykistivät minut. Hämmästyn aika lailla, ellen joku päivä löydä itseäni Roomasta uudestaan.

Hotel Diana Roma Roof Gardenin aamiaisterassi katolla

IMG_2322IMG_2315IMG_2326IMG_2341 IMG_2335

Getting around

IMG_2537IMG_2634 IMG_2752

Ilmoista

IMG_2851IMG_2867IMG_2872IMG_2874IMG_2994 IMG_2863

Mangiare 

IMG_2525IMG_2616

IMG_2839

Uskonto

IMG_2892IMG_3098IMG_3094
IMG_3092

Gli animali

IMG_2538IMG_2534 IMG_3109 IMG_3037

Tämä mies se putkahteli mitä omituisimmissa paikoissa

IMG_2548IMG_2482

Vatikaani ja Pietarin kirkko

IMG_2368
Vatikaanin oppaamme Roberto, kerrassaan mainio mies
IMG_2370IMG_2452 IMG_2465

Pantheon

IMG_2736IMG_2729

Villa Borghese

IMG_2835IMG_2826IMG_2845IMG_2638

Garibaldin kukkula

IMG_2575IMG_2581

Colosseum

IMG_2921IMG_3029

Jonkunhan se on nämäkin korjattava

IMG_3025
Mutta että Pietron pistivät yksin työvuoroon?
IMG_2716

Trasteveren alue

IMG_2648IMG_2503IMG_2643

 Tevere-joki

IMG_2496IMG_2657

Shopping

IMG_3079IMG_3033IMG_2772
IMG_2703


Street view

IMG_3041IMG_3050IMG_2880IMG_2763IMG_2698IMG_2687IMG_2692 IMG_2813IMG_2802 IMG_2785