Eipä ole ollut pitkään aikaan mitään mukavaa kirjoiteltavaa, eikä liioin valo ole riittänyt kuvaamiseen. Edelleen nämä aamun aikaisen kuvat kärsivät valonpuutteesta.
Helmikuu ja valitettavasti myös maaliskuun alku ovat olleet ankeata aikaa. Ikäviä ja hankalia asioita. Mutta kevättä kohti ollaan silti vahvasti menossa. Kun nyt vielä lakkaisi tuo kirottu lumentulo lopullisesti.
Helmikuu ja valitettavasti myös maaliskuun alku ovat olleet ankeata aikaa. Ikäviä ja hankalia asioita. Mutta kevättä kohti ollaan silti vahvasti menossa. Kun nyt vielä lakkaisi tuo kirottu lumentulo lopullisesti.
Kirppiksiä on tullut koluttua Pariisin matkan säästöprojektin tiimoilta varsin tunnollisesti. Jotain pientä kotiinkin on samalla kulkeutunut. Samoin kuin hiihtolomareissulta Sulkavalle, josta löytyy muuten takuuvarmasti Marimekon kaikista kaunein tehtaanmyymälä ja mukavin myymälähenkilökunta.
Jos nyt niitä mukavampia juttuja hakemalla haetaan, niin olkoon ne tässä
Pikkutomaatit.
Niitä meillä menee tällä hetkellä helposti kilo päivässä. Oikeastaan niitä syödään niin paljon kuin ikinä vaan ehtii kaupasta kotiin kuljettaa, pestä ja laittaa tarjolle.
Niitä meillä menee tällä hetkellä helposti kilo päivässä. Oikeastaan niitä syödään niin paljon kuin ikinä vaan ehtii kaupasta kotiin kuljettaa, pestä ja laittaa tarjolle.
Marimekon kuosit.
Pitkäaikainen ihastukseni Kulkue-kuosi päätyi meille kotiin kahdessa mukissa. Pajunkissa-liinakankaat ja tämä kukallinen mekkokangas, jonka nimeä en tiedä, hellivät silmiäni tässä karussa kevättalven valossa.
Pitkäaikainen ihastukseni Kulkue-kuosi päätyi meille kotiin kahdessa mukissa. Pajunkissa-liinakankaat ja tämä kukallinen mekkokangas, jonka nimeä en tiedä, hellivät silmiäni tässä karussa kevättalven valossa.
Arabian vuosilautaset.
Nuo kasari-inhokit numero yksi. Tai ainakin lähelle sitä. Öö, missä vaiheessa ne alkoivat näyttämään täysin mukiinmeneville kansallisromanttisine aiheineen ja vähän tummanpuhuvine väreineen? No, näitä on nyt vasta yksi kappale, että ei liene vielä syytä huoleen.
Nuo kasari-inhokit numero yksi. Tai ainakin lähelle sitä. Öö, missä vaiheessa ne alkoivat näyttämään täysin mukiinmeneville kansallisromanttisine aiheineen ja vähän tummanpuhuvine väreineen? No, näitä on nyt vasta yksi kappale, että ei liene vielä syytä huoleen.
Pelakuut.
Omaa tyhmyyttäni palellutin lähes kaikki rakkaat kukkani viime syksynä. Muutama ruukku pelastui. Ja äidin pelakuut, jotka pimeässä kellarissa Savossa kurkottelivat ujosti värittömiä versojaan kohti kevättä.
Omaa tyhmyyttäni palellutin lähes kaikki rakkaat kukkani viime syksynä. Muutama ruukku pelastui. Ja äidin pelakuut, jotka pimeässä kellarissa Savossa kurkottelivat ujosti värittömiä versojaan kohti kevättä.
Ehkä eniten kuitenkin olen ihmetellyt tätä pientä kaurista, jonka löysin kirpparilta ostetusta parinkymmen sentin arvoisesta pikkuroinanyssäkästä. Nyssäkän sisältö näytti sopivalle nukkekotikamalle, jota kerään veljentytöille. Joukosta löytyi myös tämä täysin virheetön tulitikun korkuinen bambi, joka on tehty lasista. Miten ihmeessä se on pienenpienine lasisine yksityiskohtineen säilynyt ehjänä kaikessa siinä myllytyksessä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)