tiistai 1. tammikuuta 2013

Ruusukaalia

Hyvä ystäväni Maja, jota ihailen tavattomasti paitsi ihmisenä myös ruuanlaittajana, kirjoittaa pääosin ruokajuttuja käsittelevää Villa Sandi-blogia. Erinomainen juttu minun kannaltani, sillä meillä on aikalailla samanlainen maku raaka-aineiden suhteen. Supernopeana ja -mutkattomana ihmisenä Majalla on usein meillekin sopivia, tarpeeksi konstailemattomia ohjeita kokeiltavaksi. Sen verran laiska ruuanlaittaja kun olen toivon aina, että ruoka paitsi maistuu hyvälle, olisi myös tosi vähällä piipertämisellä valmista.

Ruusukaali on ollut parina viime vuonna varsinainen suosikkiraaka-aine. Terveellinen, käsittämättömän aromikas ja erinomaisen hyvin säilyvä. Sitä saa pitkälle talveen kotimaisena, siitäkin iso plussa.

Parin minuutin voissa kuullottamisen jälkeen ruusukaaleissa on aivan tolkuttoman upea vihreä väri.

Tämän ohjeen nappasin Majalta, joka puolestaan oli napannut sen mukaellen jostain muualta. Tehdään varmasti toistekin.

RUUSUKAALI-OMENAPAISTOS

pari rasiaa ruusukaaleja, siistittynä ja puolitettuna
pari omenaa kuutioituna
reilusti voita
pari desiä kuivaa omenasiideriä
suolaa
mustapippuria

Ruusukaalin puolikkaita paistellaan runsaassa voissa kymmenisen minuuttia ja lisätään omenakuutiot. Paistamista jatketaan vielä viitisen minuuttia ja sitten lisätään siideri. Pannu saa porista niin kauan, että neste on haihtunut. Maustetaan suolalla ja mustapippurilla. Alkuperäisessä ohjeessa oli vielä mausteeksi kaneli, mutta sen itse unohdin.

Me söimme tätä ennakkoluulottomasti uunissa paistetun HK:n sinisen ja Dijon-sinapin kanssa. Huh, kun oli hyvää. On se vaan hyvää tuo peruslenkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)