maanantai 22. lokakuuta 2012

Stadissa























Näin se meni, Pekkarisen kanssa kahdestaan.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Älä tule paha kakku....


Omituista kyllä, meillä oli sunnuntaina täällä tupa täynnä vieraita. Kymmenen vuoden ajan jo on ollut suunnitelmissa kutsua Pekkarisen eno puolisoineen kylään. Nyt sitten kutsuttiin.
Sykli siitä, kun joku päätetään meille kylään kutsua siihen, että oikeasti kutsutaan voi siis todellakin olla se kymmenen vuotta. Kasailin viikonlopuksi näin ollen itselleni vähän leipomista ja kodin laittelua. Varsin mieluisana sivutuotteena seurasi kyläilystä siis myös puhdas ja siisti koti.

Ikkunaan on vuosien tauon jälkeen ripustettu verhot ennen vieraiden tuloa.
Kahvipöytään leivoin samanlaisen sitruuna-valkosuklaamoussekakun kuin Traktorimiehen kesäisiin rippijuhliin. Kakku on vähän työläs valmistaa, mutta ei misssään tapauksessa vaikea. Tuntui ainakin naisvieraille maistuvan niin, että ohjettakin joku kyseli, joten tässäpä tämä.
Ohjeessa sanotaan, että tämän voisi myös valmistaa reilusti etukäteen ja pakastaa. Rippijuhlista jääneet kakun jämät kokeeksi pakastin ja totta kyllä: kakku ei mitenkään kärsinyt pakastamisesta.

Muista tarjoiluista ehkä myöhemmin lisää, mutta näitä on pakko mainostaa makean ja Ranskan tai ranskalaisen makean ystäville. Pirkan parhaat-sarjasta löytyy pakastealtaasta Macarons-leivoksia. Sulavat tarjoilukuntoon 15 minuutissa. Olivat oikein koristeellisen ja värikkään näköisiä kahvipöydässä ja kun makukin oli kohdallaan niin huipputuotteeksi kehuisin.


Kuvasta näkyy hennosti eri värisenä kaksi eri päällystekerrosta.
  
KAKKUPOHJA
75 g voita
100 g kaurakeksejä

SITRUUNAKERROS
2 sitruunan raastettu kuori
1 dl sitruunamehua
3 kananmunan keltuaista
2 rkl Maizenaa
1 dl vettä
1,5 dl sokeria
4 liivatelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa

VALKOSUKLAAMOUSSE
4 liivatelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
200 g valkosuklaata
3 kananmunan valkuaista

Sulata voi ja sekoita se murskattuihin kekseihin. Pingota irtopohjavuoan reunan ja pohjan väliin leivinpaperi ja tasoita muruseos pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan.

Pese sitruunat hyvin, raasta kuoret ja purista mehu.

Erottele kananmunat. Sekoita paksupohjaisessa kattilassa kananmunan keltuaiset, sitruunamehu, kuoriraaste, Maizena, vesi ja sokeri. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Kuumenna sitruunaseosta pohjaa myöten tiuhaan sekoittaen, kunnes se sakenee ja kiehahtaa. Purista liivatelehdistä vesi, liuota ne kuumaan nestetilkkaan ja lisää sitruunaseokseen sulanut liivate ja tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi ja laita jäähtymään.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita vaahto jäähtyneeseen sitruuna-tuorejuustoseokseen. Kaada seos keksipohjalle.

Laita valkosuklaamoussen liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto ja sokeri. Paloittele suklaa paksupohjaiseen kattilaan ja sulata se miedolla lämmöllä tiuhaan sekoittaen. Sekoita suklaasula tuorejuuston joukkoon.

Sulata liivatteet kuumaan nestetilkkaan ja kaada liivateseos koko ajan sekoittaen valkosuklaa-juustoseokseen.

Vaahdota valkuaiset tiiviiksi vaahdoksi ja kääntele/sekoita varovasti vaahto valkosuklaajuustoseokseen. Kaada sitruunakerroksen päälle.

Anna kakun hyytyä vähintään viisi tuntia jääkaapissa. Koristele kauden marjoilla tai hedelmillä. Minä kuorin tähän päälle mandariinilohkoja ja lohkoin viinirypäleitä pitkittäin neljään osaan. Kesällä tuli kyllä paljon hienompi runsaalla mansikka-vadelma-mustikkaröykkiöllä koristeltuna.


lauantai 6. lokakuuta 2012

Perinnönjako

Hassua, miten joskus jostakin näennäisesti täysin mitättömästä esineestä muodostuu omistajalleen varsin rakas ja tärkeä. Äitini oli joskus pikkutyttönä saanut joltakulta sukulaiselta tai tutulta lahjaksi pienen posliinipatsaan. Olen kyllä tarinan kuullut useinkin, keneltä, mutta jostain syystä se ei ole mieleeni jäänyt.

Patsaassa pieni tyttö kastelee kukkia kastelukannulla. Äidin patsas oli joskus tippunut ja särkynyt. Se oli liimattu muuten, paitsi kannun nokka oli jäänyt liimaamatta. Kuitenkin patsas oli aina esillä, ensin mummolassani hyllyssä ja mummon kuoltua äiti vei sen omaan kotiinsa.



Taisi olla ihan niitä viimeisiä kirpputorireissuja, jota äidin kanssa tein, kun yhdeltä myyntipöydältä löytyi tismalleen samanlainen patsas ehjänä. Hintaa oli pari euroa, sillä oikeasti ei kyse ole mistään arvoesineestä. Äiti meinasi haljeta onnesta ja ihmetyksestä.

Luulisi varmaan, että nyt on helppo perinnönjako: kaksi samanlaista patsasta. Vaan eipä sittenkään, nyt emme osaa pikkuveljen kanssa ratkaista, kumpi saa sen rikkinäisen alkuperäisen ja kumpi ehjän. Molemmat tyttöset nyt sitten odottavat tuomiotaan meidän takan reunuksella.



keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Omena päivässä ja sitä rataa

Viime syksynä ei ollut omissa omenapuissa liikatuotantoa, mutta monella tuttavalla oli. Meillekin sitten kantautui omenoita enemmän kuin tuoreena jaksoi syödä. Luonteeseen kun kuuluu, että kaikenlainen pois heittäminen on kertakaikkiaan vaan niin vaikeaa, niin ajattelin sitten hätäpäissäni pakastaa lohkottuja omenoita. Ei ollut mitään käsitystä, miten se onnistuu.


Jostain syystä pakastamiseen kuuluu meillä oleellisesti myös se, että kummallisella tavalla osa niistä pakasteista hautautuu sinne jonnekin laatikoiden syövereihin ja jää sitten täydellisesti unholaan, käyttämättä. Yhtenä päivänä tässä viime viikolla käteni sattui niihin viime syksyisiin pakastettuihin omenalohkoihin, joita ei oltu talven mittaan syöty ensimmäistäkään. Hupsis.

Ensimmäinen ajatus oli heittää ne kompostiin, kun uutta omenasatoa jo täyttä häkää säilöttiin. Vaan ei sitä taas pystynyt. Ja sekin oli jäänyt toteamatta, voiko niitä pakastaa. Heitin omenalohkot uunivuokaan, päälle pekaanipähkinöitä, fariinisokeria, kanelia ja siirappia, kun en jaksanut mitään piirakkataikinaa pyöräyttää.


Nautittiin lämpimänä vaniljajäätelön kanssa. Hyvää oli, ja sekin tuli selväksi, että kyllä niitä pakastaa voi. Loput jäähtyneet mössöt sekoitin maustamattomaan jugurttiin. Sehän oli ihan kun Valion uuniomena-jugurttia.