lauantai 4. elokuuta 2012

Express-leivontaa


Yöt ovat alkaneet hiljalleen pimetä ja väistämättä mennään kohti syksyä. Minua niinkuin monia muitakin syksyllä vaivaa usein makean nälkä. Kisuprinsessa oli löytänyt jostain blogista tämän vallan mainion ja pikaisen yhden hengen brownie-ohjeen.

Vielä mukavampaa tietysti on se, että tyttäreni tätä tosi mielellään väsyneelle äidilleen valmistaa. Tuskinpa enää helpommalla pääsee herkkujen ääreen.Voi tietysti olla, että toisinaan tämän palvelualttiuden takana piilee teini-ikäisen pohjaton rahantarve. Mutta hei, vaihtokauppoihinhan tämä maailma muutenkin perustuu.

Viimeksi leivonnaisen päälle oli huomaavaisesti lusikoitu vielä vaniljajäätelöä, joten turha kuvitella, että tätä ehtisi kuvaamaan ennen kuin muki on jo tyhjä.


Suosittelen muillekin superlaiskoille herkkupepuille.

BROWNIE MIKROAALTOUUNISSA

4 rkl vehnäjauhoja
4 rkl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl vettä
2 rkl voisulaa

Sulata rasva mukissa mikrossa. Lisää voisulaan jauhot, sokeri ja kaakao. Lisää seokseen vielä vesi ja sekoita huolellisesti. Laita muki mikroon reiluksi minuutiksi, jolloin lopputulos on jo aika kakkumainen. Lyhyempi paistoaika takaa löysemmän lopputuloksen. Ja tämä on sitten todella tulista, jotta varovasti poskeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)