sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Mina damer och herrar, välkommen till Stockholm

Mitä tähän voi sanoa? Jälleen yksi risteily Tukholmaan takana. Minulle se on kaupunki, joka ei petä koskaan. Harvemmin olemme keskikesällä käyneet ja tämänkertainen upea hellesää oli todella mukava yllätys.


Edellisellä risteilyllä maaliskuussa meidän oli tarkoitus mennä Skansenille, mutta silloin mereen tippuneen matkustajan etsiminen viivästytti Tukholmaan saapumista niin, että suunnitelma jäi toteutumatta. Meillä oli edelleen se yksi ilmainen sisäänpääsylippu alueelle, joten siinäpä riittävästi syytä tällä kertaa suunnata Djurgårdenin saarelle.










Toki olemme käyneet Skansenilla aiemminkin, mutta kummallisen paljon siitä olikin sitten unohtunut, vaikka vuosia ei edellisestä käynnistä ehkä ole kuin viisi tai kuusi.





En nyt viitsi edes yrittää esittää puolueetonta, kun totean, että kaikki, mitä Ruotsissa tehdään onnistuu minun mielestäni aina totaalisen täydellisesti. Ihmeellinen taito joillakin. Paikkana Skansen lienee  kaikille suomalaisille lapsiperheille tuttu, joten sen kummemmin en ala sitä esittelemään. Kaunista, kaunista, kaunista ja idyllistä.











Päiväni kohokohta oli kuitenkin vielä edessä, kun aivan yllättäen tuntui jäävän reilu tunti ylimääräistä aikaa. Karttaa vilkaistuani totesin Rosendalin puutarhan olevan lähempänä kuin olisin arvioinut. Hämmästyttävällä tavalla muukin perhe oli halukas kävelemään vähän ylimääräistä. Niinpä vielä jatkoimme Skansenin jälkeen matkaa Rosendals Trädgårdiin.








 Paikka on minulle jo vuosien takaa lehtien ja kirjojen kautta tuttu. Luonnollisesti kun Ruotsissa ollaan, sillä on pitkä ja kuninkaallinen historia. Paikka on ollut minulle sellainen haavekohde, johon en ole viitsinyt muuta perhettä edes houkutella lähtemään. Muut meillä eivät jaa aivan samanlaista intohimoa puutarhakohteisiin, joten tämä kortti vedettiin tällä reissulla esiin ihan liinan alta.






 Pettymystä ei tarvinnut nieleskellä. Se oli juuri kaikkea sitä, millaiseksi olin sen kuvitellutkin. Paikka on täysin keskittynyt biodynaamiseen viljelyyn. Alueelta löytyvät ainakin hedelmä-, ruusu- ja viinitarhat. Puutarha on kaikille ilmaiseksi avoinna oleva alue, jolla on kasvatuksellisia ja kaupallisia toimintoja ja se toimii myös merkittävänä virkistysalueena. Kauniina päivänä paikalla oli todella paljon väkeä kahvilassa ja baarissa sekä laajoilla nurmikentillä piknikillä. Kaikki kahvilassa ja kaupassa tarjolla olevat tuotteet ovat luomua ja suurelta osin peräisin alueen omista viljelmistä. Loppuun asti mietitty konsepti, jossa ainakaan minun mielestäni mikään ei tökkää. Aluetta ylläpitää kannatusyhdistys ja se on vähän yllättäen auki ympäri vuoden.





Kepein mielin vaan kohtuullisen raskain jaloin läksimme lopulta kävelemään kohti keskustaa meille uutta runollisen kaunista rantareittiä saaren pohjoispuolella.




Ehdimme vielä käydä Hollister Co-nimisessä nuorisovaateliikkeessä Gallerian-ostoskeskuksessa toteuttamassa kummipoikamme toiveita. Vastaavaa myymäläkonseptia ei vielä Suomesta löytyne. Musiikki soi niin lujaa, että puhuminen oli käytännössä katsoen mahdotonta. Kaupassa oli myös lähes pimeää, muutamia vaatteisiin kohdistettuja valaisimia lukuun ottamatta, joten keski-ikää lähestyvälle ikänäköiselle liike oli mielenkiintoinen kokemus. Ilmeisen menestyvä yritys kaikesta huolimatta.

Illallisen jälkeen miehet livahtivat hyttiin nukkumaan ja ainoa, joka meidän perheessämme näytti enää hehkeälle, oli Kisuprinsessa kesäöisellä laivan kannella.


tiistai 17. heinäkuuta 2012

Rikkaruohoja

Muistan jo varhaisessa nuoruudessani päättäneeni, että minulla on aikuisena kotonani aina tuoreita kukkia. Hämmästyttävän hyvin on tuo päätös pitänyt. Ihan villeimpiä opiskelu- ja asuntolainavuosia lukuunottamatta kukkia on tosiaan vuoden ympäri kotoa jostain pytystä löytynyt.

Talviaikaan kukkiin joutuu tietenkin käyttämään vähän rahaa. Onneksi kohtuuhintaisia kukkia on nykyisin tarjolla ihan ruokakaupoissakin. Usein valitsen kukiksi esimerkiksi neilikoita, jotka vähällä vaivalla säilyvät helposti maljakossa parisen viikkoa. Että kovin kallis mieliteko tämä ei sitten lopulta kuitenkaan ole.

Kesä on tietenkin ihan parasta aikaa kukkaimmeisille. Omasta kukkapenkistä on helppo napata maljakoihin ilmaiseksi kukkia. Erityisen suurta iloa kuitenkin tuottaa se, kun silmät uudella tapaa auki kulkee tuolla ulkona ja katselee tienpientareita. Ihan tavalliset jokapaikan rikkaruohot ovat usein lähemmin tarkasteltuna mitä upeimpia kukkia kimpuissa.

Keraaminen maljakko made in DDR ja takiaiset poimulehden seurassa.

Seittitakiaisen ja jättipoimulehden kukat lähemmässä tarkastelussa. Aika mieletön yhdistelmä lilaa, limeä ja hopeanharmaata.


Yleensä en varsinkaan luonnonkukkakimppuja sido, mutta tämän halusin sitoa tiiviiksi, jotta näkyisi hyvin nuo värierot, joita luontaisesti monissa ei-viljellyissä kasveissakin esiintyy. Tässä on sidottuna ainoastaan sian- ja ojakärsämöä ja lehdet ovat versoja rikkaruohona kukkapenkkiin ilmestyneestä pajusta. 
Karhunputki on aina mielestäni ollut yksi graafisimmista kasveista, jonka suomalaisesta luonnosta löytää.

Tätä kimppua on allergikkojen syytä karttaa. Kimppu on kasattu pujosta, heinästä, joka todennäköisesti on jotain kastikkaa, lupiinin lehdistä ja hiirenvirnasta. Minusta pujon yrttimäinen tuoksu on miellyttävä ja hopeanharmaa nukkamainen pinta todella kaunis. Kyllä sen silti omasta kukkapenkistäni kitken, kun sinne ilmestyy.


lauantai 14. heinäkuuta 2012

Mansikat ja Margrethe

En oikein ole osannut päättää, onko se pelkästään keski-iän vai peräti jo vanhuuden merkki, että marjojen poimiminen ja siivoaminen on alkanut huolestuttavalla tavalla tuntua mukavalle, kevyelle ja suorastaan helpon vaivattomalle hommalle.

Muistan hyvin nuoruudestani lukuisia marjareissuja, joille veljeni ja minä tulimme mukaan pakotettuina. Se oli todella vastenmielistä ja sisälsi, jos mahdollista vieläkin vastenmielisemmän osuuden eli sen kerättyjen marjojen siivoamiseen osallistumisen.

Parina viime kesänä olemme Pekkarisen kanssa poimineet itse mansikat pakastimeen. Sankollinen on poimittu niin helposti ja nopeasti, että tuskin olen ehtinyt edes tajuta meidän olevan mansikkapellolla. Eilen hain kaupasta valmiiksi poimittuja naapurikunnan mansikoita 10 kiloa. Olivat niin edullisia tarjouksessa, että itse poimimisessa ei oikeastaan olisi ollut mitään järkeä.


Vilkuilin niitä tuossa pöydällä ja mietin niiden perkaamista. Tuntui vähän isolle urakalle yksin. Otin sitten kuitenkin tyhjän kulhon ja ajattelin, että aloittelisin yksin. Pian tarvitsin jo toisen kulhon ja kolmannenkin ja 10 kiloa mansikoita oli siivottu lähes silmänräpäyksessä, ihan yksin. Ei ollut kyllä kummoinen homma.

Marjoja siiivotessani katselin noita isoja muovikulhojani. Itse asiassa kulhot ovat melamiinia ja hollantilaisen Rosti Mepalin valmistamia. Malli on jo 50-luvun puolesta välistä ja suunitteltu Ruotsin kuningasperheeseen kuuluneen Sigvard Bernadotten suunnittelutoimistossa. Kulhomalli sai nimensä Margrethe Tanskan silloisen prinsessan nykyisen kuningattaren mukaan. Aikamoinen kulhoklassikko siis ja edelleen tuotannossa kaikissa sateenkaaren väreissä. Minun punainen kulhoni on kyllä vanhempaa tuotantoa ja peräisin kirpputorilta, mutta valkeat olen ostanut ihan uusien tavaroiden kaupasta.



Jotenkin on mukava, että tuollaisella täysin arkisella esineelläkin on tunnettu historia taustallaan. Noita arkiesineitä kuitenkin tulee katseltua tässä arkisessa myllytyksessä kaikista useimmin.

Mansikoita on tietysti tarkoitus nyt syödä mahdollisimman paljon tuoreena. Kesän mahdollisesti ainoan mansikkakakun pyöräytin myös.

En tosiaankaan ole mikään kakkumestari, mutta ihan hyvän makuinen tästä tuli. Ja kerrankin oli resepti kakkupohjalle, joka ei lässähtänyt paistamisen jälkeen.

Mutta tätä omituisten yhdistelmien salaattia odotin kaikista eniten. Muikea makuyhdistelmä minun hermoilleni. Muu perhe tätä kyllä kiltisti syö, muttei koskaan pyydä lisää. Ohjeen olen  vuosia sitten leikellyt jonkin kaupan reseptilehtisestä.



JUUSTOINEN MANSIKKASALAATTI

4 annosta

vihreää salaattia ja rucolaa
150 g sinihomejuustoa
2,5 dl mansikoita
verkkomelonia
ruohosipulia
saksanpähkinöitä

kastike:
1 rkl valkoviinietikkaa
3 rkl öljyä
ripaus suolaa
2 tl hunajaa
1 tl tulista chilitahnaa (esim. sambal oelek)

Levittele laakeaan kulhoon salaatit. Asettele päälle homejuustopalaset tai -murut, mansikkaviipaleet ja kuutioitu meloni. Sirottele päälle ruohosipuli ja pähkinöitä. Sekoita kastike ja valuta päälle.

Aika pienet määrät tuossa ohjeessa, minä laitan kaikkea reilusti enemmän. Homejuusto olisi varmasti esteettisempi tankoina tai lohkoina kuin murusina, joita itse käytän. Minä vaan tykkään siitä, että juustoa tulee joka haarukallliseen.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Granit

Kaiken satunnaisen ostelemisen ohella järjestelmällisesti hankin oikeastaan vain kolmea tuoteryhmää. Vanhoja Rögild-merkkisiä tanskalaisia kukkaruukkuja, Etienne Aigner-merkkisiä laukkuja ja näitä unkarilaisia Granitin astioita. Kaikkien näiden kolmen asian kerääminen on lähtenyt jostain tuotteeseen liittyvästä erityisen lämpimästä ja mukavasta muistosta.

Unkarissa valmistettuja Granit-astioita myytiin 80-luvun alkupuolella halpoina käyttöastioina ainakin Anttiloissa. Vaikka näitä aina välillä näkee myytävän antiikkina kirpputorilla, eivät ne sitä kyllä tosiaan ole. Ei edes vintagea. Jostain netissä googlailin, että tämä astiatehdas olisi toiminut 1920-luvulta peräti 2000-luvun alkuun, mutta veikkaan silti, että suomalaisilta kirpputoreilta löytyvät kappaleet ovat pääosin peräisin noilta kasarivuosilta.


Mitään erityisiä laatutuotteita nämä eivät selvästikään ole ja siihen tietysti perustui hintakin. Eniten kirppareille on myyntiin jäänyt kaikenlaisia kippoja ja kulhoja, joita on käytetty harvemmin kuin päivittäisiä mukeja ja lautasia.

Kulhoja ja kannuja sekä purnukoita erilaisilla kuvioinneilla on minulle kertynyt kiitettävästi kotiin ja mökeille. Mukeja olen löytänyt satunnaisten yksittäiskappaleiden lisäksi kerran laatikollisen tuolla kirsikkakuviolla, jota on myös usein käytetty kulhojen koristeena. Kotona meillä on myös käytössä valkoiset Granitin keittolautaset.

Kaikki sai alkunsa tästä valkoisesta kannusta, jonka sain äidiltä kukkamaljakoksi vuosia sitten. Se palveli meillä ihan käyttökannuna teinivuosinani, mutta on sen verran kärsineen oloinen, ettei siinä tohdi enää juomia tarjoilla. Tästä se sitten lähti: kannusta, josta tuli turvallisen kotoisa tunnelma.