Ennen vai jälkeen

Kissa vai koira, mäntykangas vai koivumetsikkö. Näitä kliseisiä vastakkain asetteluja kyllä riittää ja vuosien varrella itsekin olen syyllistynyt tyypittelyyn aika usein. Olen aina ollut ehdottomasti koiraihminen ja rakastanut koivikoita yli kaiken.

Sitten tuli Pekkarinen, mäntykankaasta pitävä kissaihminen. Ja mäntykankaalla on nyt minulle mieluisin kesäpaikkammekin, eikä tuo tunnu yhtään hullummalle. Kissan tilalle meidän perheeseemme tuli koira, ja hyvin on Pekkarinenkin sopeutunut siihen.

Tämä lomapaikkamme ei tosiaankaan ole nykyaikaisen tasokas vapaa-ajan asunto. Kaikki on aika paljonkin vinksin vonksin ja tilaa on vähän. Suurimmat satsauksemme paikkaan ovat olleet juuri ostetut uusi jääkaappi ja kiuas. Muuten on menty sillä, mitä saatavilla  valmiiksi on ollut tai kirpputorilta halvalla löytynyt. Laskin juuri tänään ihan vaan mielenkiinnosta, että syviä ja matalia ruokalautasia meikäläisen kirpputorireissujen jäljiltä onkin kertynyt aika mukava määrä. Lopetin laskemisen tuossa 90 kappaleen kohdalla. Ja nämä olivat siis ihan vaan isoja ruokalautasia. Hohhoijaa.

Rakennukset on tehty 70-luvun alkuvuosina itäsuomalaisittain pienehkön, mutta tosi hiljaisen ja rauhallisen järven rannalle. Ranta on matala, kovapohjainen luonnon hiekkaranta ja vesi lämpenee järvessä mukavan nopeasti.

  

Kun tämän paikan lunastimme Pekkarisen isältä, rakennukset olivat sisustukseltaan hänen entisen vaimonsa jäljiltä. Ennen kuvat on otettu vuonna 2008, mutta suurinpiirtein samoista kohdista otin tällä viikolla nämä jälleen-kuvat. Päätelkää itse mikä on ennen ja mikä edustaa nykytilannetta.

Nämä kaikki yllä olevat kuvat on otettu aitasta, joka periaatteessa on se "päärakennus". Alle 25 neliön tilaan on mahdutettu keittiö, ruokailutila ja olohuone.

Aitan lisäksi tontilla on nukkuma-aitta ja saunarakennus, jossa on pienen pieni takkatupa. Kuvat alla takkatuvasta.



Takkatuvassa rouhean viimeistelemätön tinkimätöntä 70-luvun mökkityyliä edustava takka. Ja talvisäilössä tuo minulle rakkaaksi tullut tonttu, joka kuoli Asta-myrskyssä pari kesää sitten.

 Tällä mökillä jokainen saa tehdä enemmän tai vähemmän sitä, mitä ihan oikeasti itse haluaa. Meillä se tarkoittaa sitä, että Pekkarinen juoksee ja hakkaa halkoja. Minä luen lehtiä ja suunnittelen kaiken näköistä, joka useimmiten jää toteuttamatta. Ja Traktorimies nikkaroi. Viime kesänä taiteili tämän aivan upean toteemin myrskyn jäljiltä pystyyn jääneeseen puolikkaaseen männyn runkoon. Oma kotitoteemimme.

Butiken på landet

Vasta vuorokausi mökkielämää ja nuorisolla on jo niiiiin tylsää. Lupasin epätoivoissani, että kyyditsen heidät Juvan kirkonkylälle kauppaan. Muistui matkalla mieleeni, että monesti olemme ajaneet Sulkavalta Rautalammille Juvan kautta ja Wehmaan kartanon ohi. Kartano on aikoinaan ollut yksi Ruotsin kuninkaan ratsutiloja. Sen on omistanut Grotenfeltien suku jo yli 200 vuotta.

Wehmaa on nykyisin erinomaisen elinvoimainen ja nykyaikainen luomukarja- ja metsätila. Vuodesta 2001 tilan vanhassa tallirakennuksesssa on toiminut myös Butiken på Landet-vaatekauppa. Rakennuksen toisesta päästä taas löytyy Suomen ensimmäinen ja ehkä myös ainoa englantilaistyyppinen teehuone. Ja se oli itse asiassa se varsinainen syy, miksi kauppareissun jälkeen nuorison lahjoin Wehmaalle lähtemään. Jos kenellä on joskus matka viitostietä näin pitkälle pohjoiseen, suosittelen lämpimästi poikkeamaan Juvan ABC:n kohdalta pari kilometriä vasemmalle Pieksämäen suuntaan.

Itse en oikeastaan osannut teehuoneelta odottaa mitään. Kuvittelin kai, että se olisi ehkä tavallista tyylikkäämpi kahvila, jossa olisi montaa eri teelaatua tarjolla. Kyllä ja ei. Heti kun sisään astuimme, alkoi lievästi harmittamaan rähjäinen ja kulahtanut mökkilookimme. Vastaan tuli tarjoilija, joka toivotti ystävällisesti tervetulleeksi ja ohjasi meidät romanttisen ruusuiseen salonkiin. Voisin kuvitella jostain Englannista juuri tällaisia löytyvän.

Meille ojennettiin teemenut. Pää pyörällä ja silmät kierossa tavailin kymmeniä eri teelaatuja, joista oli tarkoitus juomansa valita. Vaikeata minulle, joka oikeastaan koskaan en ole teestä pitänyt yhtään. Samalta listalta valittiin myös oheistarjottavien menu. Päädyimme sitten perinteiseen Afternoon Tea-menuun ja jokainen meistä tilasi erilaista teetä, jotta pystyisimme maistelemaan toistemme valintoja.

Afternoon Tea-menuumme sisältyi kolme finger sandwichia erilaisilla täytteillä, kaksi skonssia kermavaahdolla ja mansikkahillolla, palanen sitruunakakkua, suklaapikkuleipä ja pieni lasi mansikka-suklaamoussea ja tämä kaikki siis vain yhdelle hengelle. Teetä tuli jokaiselle pieni kannullinen.

Skonsseja ryhdyttiin paistamaan vasta siinä vaiheessa kun tilauksemme meni sisään, joten mikään pikainen taukopaikka tämä ei ole. Ja tosiaan, täällä ei tarjoilla kahvia. Ehdimme kuulla, kuinka useampikin asiakas vierailumme aikana päivitteli kahvin puutetta. Tarjoilija kärsivällisesti jaksoi jokaiselle selittää paikan olevan nimenomaan teehuone.

Harmillista, että tarjoiluista haltioituneena ei tullut kaivettua kameraa esiin siinä vaiheessa kun särpimet kannettiin pöytään. Aivan uskomattoman herkullisia olivat ja mielestäni ehdottomasti sen 16 euron arvoiset, jonka menu henkilöä kohden maksoi.

Teenjuonnin jälkeen pyörimme vielä hetken kartanon pihapiirissa ja silmiini sattui avonainen navetan ovi. Kurkistin siitä sisälle ja pääsimmekin seuraamaan supermodernia lypsyrobottia työn touhussa. Robotille oli koko ajan tasaisen pitkä jono suloisia lehmiä. Kartanon tytär kertoili meille vielä ohikulkiessaan nykyaikaisesta lypsykarjan hoidosta. Hieno kotiseuturetki kehkeytyi siis kaiken kaikkiaan tästä hätäpäissä päätetystä kauppareissusta.

Lo-lo-lo-lo-lomalla

Pekkarisen kanssa jo nuorena parina harrastimme pre-turistisesonkimatkailua. Ja näin se ympyrä sulkeutuu. Nyt oltiin siinä pisteessä, että Traktorimiehelle tuli rippikouluesteitä ja Kisuprinsessa ei enää halua tuhlata kallisarvoista aikaansa tosi nolojen vanhempiensa seurassa, eli hänellä oli muuten vaan parempaakin tekemistä. Joten keväiselle Långvikin reissulle jatkumona olimme jälleen matkassa kaksin. Tai lähes. Nupsu ei kieltäydy meidän seurastamme tai automatkasta koskaan. Suuntakin oli kutakuinkin sama kuin huhtikuussa.

Jo silloin parikymmentä vuotta sitten viehätyin näistä pre-turistisesonkireissuistamme kovin. Ilmiö on sama kuin silloin, kun sinut esitellään vastasyntyneelle vauvalle. Edessäsi on täydellinen paketti, jossa on kaikki mahdollisuudet valmiina, mutta tarvitaan vielä paljon paljon sinnikästä harjoitusta, ennen kuin kaikki mahdollisuudet oikeasti saadaan hyötykäyttöön.

Matkailukohteissa tämä tarkoittaa sitä, että ensimmäistä tai toista päiväänsä kesätyössään tekevät saavat kassakoneen jumiin ja vinkumaan korviavihlovasti yhdellä napin painalluksella. Apuun joudutaan huutamaan esimies, kun asiakaskaan ei tunne juuri tätä kassajärjestelmää. Osa näyttelyistä ja museoista on vielä kiinni. Kahviloiden valikoimat ovat osin puuttellisia ja muuta pientä on vielä valmistelussa tai rempallaan.

Silti, juuri tämä on mielestämme parasta aikaa, sillä joka paikasta puuttuu vielä se suuri massa.