tiistai 29. toukokuuta 2012

Pääkaupungissa

Nyt minulla on vain hyviä uutisia.


Takana on aurinkoisen kaunis ja rentouttava viikonloppu allamainitussa elegantissa kaupungissa samalla porukalla, jolla viime keväänä teimme pienen reissun Pariisiin. Kyseessä oli siis äiti-poika retki: kaksi äitiä ja kaksi mukavaa 15-vuotiasta poikaa.


Sää todellakin suosi meitä ja suurimman osan ajasta vietimmekin kaupungilla ja eritoten joen varressa kävellen, sekä terasseilla istuskellen.


Ravintoloista mieleen jäivät erityisesti Blanko ja Pinella, jonka terassi on ehdottomasti tyylikkäin, missä koskaan olen itse istuskellut.

Ravintolat Blanko ja Pinella



Pikkuveli velvoitti käymään drinkkibaari The Cow'ssa. Eikä se nyt sitten kovin vastenmieliselle tuntunut istua aurinkoisella terassilla lauantai-iltana hyvän ystävän kanssa mainio mojito edessä.


Sunnuntaipäivää vietettiin kulttuurinähtävyyksien parissa. Aboa Vetuksessa jaksan käydä vaikka kuinka monta kertaa. Tuntuu aina yhtä jännälle ajatella, että joku ihminen satoja vuosia sitten on seisonut niissä samoissa raunioissa, missä itse sunnuntaipäivääni vietän. Paikka sopii hyvin myös ihan pienten lasten kanssa kohteita etsiville. Se ei ole läkähdyttävän suuri ja monessa kohtaa saa itse kokeilla ja leikkiä esineillä.

Mielellämme olisimme myös käyneet Tuomiokirkossa, mutta helluntaipäivä oli ilmeisesti aiheuttanut muutoksia jumalanpalvelusaikatauluihin, emmekä päässeet lopulta eteistä pidemmälle.



Turku on keväiselle kaupunkilomalle oikein mukava kohde ja sopivan lähellä, mutta silti selkeä irtiotto siitä tavallisesta. Seuraavan kerran pitää mukaan saada järjestelmäkamera, nyt mentiin taskuun sopivalla. Murrosikäisen graffiti-taiteilijan äitinä minuun kolahti alla näkyvä kadun varren sähkökaapista bongattu taideteos.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Lenkillä bongattua

Palasin juuri juoksulenkiltä. Sää oli mitä parhain lenkkeilyyn: ihanteellinen lämpötila, aurinko paistoi ja tuomen tuoksu tuntui vahvana nenässä. Useimmiten varsinkin yksin lenkkeillessäni kierrän aina yhtä tiettyä viiden kilometrin vakioreittiä.

Maaliskuun alkupuolella tällä alueella uusittiin sähköpylväitä. Urakan lopuksi kaikki kaadetut pylväät romppeineen oli kasattu juurikin lenkkireittini varrelle, ihan varmaan vain ja ainoastaan minun ilokseni. Rakastin silloin katsella tuota harmaan, ruosteen, valkoisen ja vihreän yhdistelmää romukasassa. Eräältä lenkiltä sitten kipitin kotiin vielä hakemaan kameran ja palasin takaisin. Muu perhe yritti estellä minua lähtemästä. Minimissään olisi kuulemma pitänyt ainakin naamioitua, ettei kukaan tunnista minua näissä hölmöissä puuhissani.

En usko, että kukaan näki kun kyykin kasalla kuvaamassa. Yritin myös irrottaa muutamaa noista lasisista ja posliinisista osista reppuuni, mutta olivatpa pultit sen verran tiukasti kiinni, että onnistumisesta ei ollut toivoakaan.

Eipä sillä. Äidin jäämistöistähän näitäkin löytyy. Nuo posliiniosat ovat muuten Arabian valmistamia.







tiistai 22. toukokuuta 2012

Leikkimökki

Meidän talomme takapihan perillä ei suinkaan nökötä ulkohuussi vaan leikkimökki. Pari vuotta sen jälkeen kun talomme oli valmistunut pystytimme tämän lapsille.


Koska lapset olivat siinä vaiheessa jo eskari-ikäisiä, tästä ei alunperinkään ajateltu sen tyyppistä mökkiä, jossa keitellään kuravellejä. Mökki on tosi pikkuruinen ja se kyllä vähän harmittaa. Tietenkin olisi kannattanut pykäistä se kuusi neliötä, jonka rakennusjärjestys sallii. Syystä tai toisesta päädyimme kuitenkin noin neljän neliön valmiiseen leikkimökkipakettiin. Kevythirreksi mainostettua eli ohutta lautaa;-)

Muistot ovat varmasti jo kultaisia, mutta voisin vannoa, että pystytys sujui Pekkariselta ja minulta joutuisasti ja ilman sen suurempia perheriitoja. Sisustus oli jo valmiiksi mietitty ja hankittu, joten nopeasti maalata sutaisin sisäpinnat, jotta sain roudattua rekvisiitan sisään. Mökissä on pienet ikkunat kolmeen suuntaan, harmaaksi maalattu lautalattia ja valkeat seinät sekä katto. Katonrajaan kiinnitin tapettiboordia, joka on vuosien mittaan repsahdellut kosteassa mökissä vähän irti. Pitänee joskus liimata, kun sille päälle sattuu.

Pekkarisen kotitalon tyhjennyksessä meille päätyi tämä kapea päästävedettävä vanha sänky. Päiväpeitto ja tyynynpäälliset kirpputoreilta. Makkaratyynyt Ikeasta hankit vuosia sitten.

Naulakkokin leijonanpääkoukkuineen on peräisin Pekkarisen kotoa.

Erilaisia vanhoja koulutauluja minulla on varastoituna eri aiheista. Suurin osa niitä perinteisiä isoja, mutta nämä pienet maalaisteemalla pääsivät mökin seinille. Pieni ja matala kirjoituspöytä on varmaankin joku vanha kampauspöytä, peräisin osto- ja myyntiliikkeestä.

Tämän peltisen laivan Traktorimies sai parivuotiaana syntymäpäivälahjaksi. Minusta siinä on jotenkin kivat värit.


Mökkiä lapset ovat käyttäneet teltan tapaan kavereiden kanssa yöpymiseen. Yöpymään mahtuu tasan kaksi ihmistä kerrallaan. On siellä tullut itsekin joku yö vietettyä. Kyllä tuntuu olevan luonto lähellä kun ikkunat ovat noin puolen metrin korkeudella maasta pensaiden keskellä, eikä äänieristyksestä ole tietoakaan.

Yöpymiskausi on perinteisesti alkanut Traktorimiehen ja kaverinsa juhlistaessa kesäloman alkamista. Varsin pian siis.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Varoitus, juttu sisältää tuotesijoittelua

Eilen pyörähdin jälleen kerran Järvenpäässä Joken ostossa ja myynnissä. Harvoin sieltä pääsee lähtemään kädet ihan tyhjinä. Eipä niin tälläkään kertaa. Mukaan tarttui pari pikkujuttua vitosella.

Yläkerran aula alkaa valmistua pikkuhiljaa. Kaappi on asettunut paikoilleen oikein mukavasti. Muuten teemana ovat haaleat värit sekä kaupunkimaisemat.

Kaupunkimaisemat päätin teemaksi heti, kun näin tämän vanhan lampunvarjostimen Jokella. Olen jo pidempään passiivisesti etsiskellyt aiemmin ostamaani vanhaan jalkalamppuun uutta varjostinta.



Jotta teemassa pysyisin, piti sitten myös käydä nappaamassa Järvenpään kirkon kellarin kirpparilta iso Pariisi-aiheinen taulu. Katselin sitä jo viime lauantaina, mutta jäi silloin ostamatta. Minusta tämä oli aika mieletön löytö, sillä taulu lähemmässä tarkastelussa osoittautui akvarelli-tussityöksi, taiteilija Pierre Pagés. Ei siis ole painokuva, vaan käsin tehty. Kivasti kehystetty iso Pariisi kuva maksoi 10 euroa. Kun seisoin kassajonossa se kädessäni, ottajia sille olisikin sitten ollut enemmän. Kukaan ei vaan ollut huomannut sitä katonrajassa roikkumassa. Tämä ostoshan on vielä ihan linjassa matkamuistokeräilyni sääntöjen kanssa.



Ja nyt sitten seuraa mainos. Ei mikään maksettu sellainen, mutta silti ihan puhdas mainos. Jos kellä  sattuu olemaan ylimääräiset 1200 euroa rahaa ja tarvetta "miljoonalokerikolle", niin Jokelta sellainen todella upea nyt löytyy.

Vanha kokopuinen kaappi, veikkaisin että 90-100 cm leveä ja 170-180 cm korkea. Kaapissa on  pienehköjä laatikoita kymmenittäin, ei ovia. Laatikoissa messinkivetimet ja pidike sellaista lappusta varten, johon voi kirjoittaa sisällön. Tyyliä apteekkarin tai kaupan lipasto, mutta kuitenkin korkea kaappi. Onnellinen se, kuka tuon pystyy ostamaan.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Green, grön, grün, verte, vihreäääää

Voi että, tätä on odotettu. Kaikki tämä tuore vihreä, joka suorastaan röyhkeästi pursuaa puhdasta elinvoimaa. Edessä on minulle reilun kuukauden verran ihan parasta aikaa vuodesta. Puhdasta, kirkasta ja tuoretta luonnossa, tykkään.

Koiran omistajan onni on olla lenkeillä niin lähellä luontoa. Kun antaa koiran joskus viedä, niin löytää vaikka minkälaista nähtävää ihan oman kodinkin läheltä.

Ensimmäisen kerran leikattu pihanurmi.

Viimeiset narsissit availevat kukkiaan ja vielä löytyi viides erilainen lajike aiemmin kuvattujen lisäksi.
Jos kukkien määrästä voi mitään päätellä, meillä syödään syksyllä luumuja vatsat kuralle.

Sinikka on ollut hyvä ostos. Kasvoi tosi nopeasti talon korkuiseksi ja tuotti sinistä luumusatoakin jo parin vuoden päästä istuttamisesta.

Hempeät metsäorvokit lenkkipolun pientareella.


Jostain syystä kortteen kaltaiset alkukantaiset kasvit miellyttävät minua kovasti. On helppo kuvitella dinosauruksia metsään, jossa kortteet ja saniaiset rehottavat.



Tulevan kesän mustikkasatoa odotellessa. Nyt ei toivota yöpakkasia, ei totisesti.

Minulle ikuinen koirien ykkönen ja  muotovalio. Nupsu, joka kyllä tietää olevansa Noutaja, mutta sen lisäksi luulee olevansa myös ajokoira, kettuterrieri ja mäyräkoira.


torstai 17. toukokuuta 2012

I like the flowers, I like the daffodils...

Tuota laulua meillä 70-luvulla englannin tunnilla veisattiin keväisin joka tunti. Ja oikein vielä kaanon-lauluna.

Kukaan minut tunteva ei varmasti ylläty kun kerron, että merkittävä osa pihallani kasvavista kasveista on peräisin kirpputoreilta tai ne ovat muuten vain kierrätettyjä. Yleensä kirppareilla myytävät taimet ovat vanhoista pihoista lähtöisin ja lajikkeina äärimmäisiä selviytyjiä. Monesti kun ovat vielä samoilta alueilta peräisin kuin mihin ne sitten istutetaan, menestys on lähes takuuvarma.

Kevät- ja alkukesäihminen kun olen, tykkään hurjasti narsisseista. Parina keväänä vakiokirppikselläni joku vanhempi rouva kauppasi narsisseja omasta pihastaan. Kukassa olevia, mutta ruukkuun laitettuna. Siirsin sitten noita narsisseja kukkapenkkeihin. Nyt parin vuoden päästä kun niitä katselen, tajusin, että siinä on joukossa neljää eri lajia. Toiset selvästi hanakampia lisääntymään kuin toiset.



Ensimmäinä vuosina omassa talossa hassasin kesäkukkiin ihan järjettömät määrät rahaa. Sittemmin on nuukuus iskenyt ja kasvattelen ruukuissani mitä sattuu. Vain mielikuvitus on rajana. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Miten voi luonto luoda näin täydellistä ruutukuviota? Kirjopikarililja on eittämättä yksi lukuisista lempikasveistani.
Tänä keväänä olen istuttanut yhteen isoon ruukkuun pajunoksia ja niiden juurelle jättipoimulehteä, joka valtaa kivilaattojen kapeita välejä myöten joka paikan. Pajunoksat juurtuvat todella helposti. Jos oksat ovat tarpeeksi ohuita, voisi niitä vaikka letittää hauskaksi varreksi kasville. Tässä tyydyin vain vähän kiertämään niitä toistensa ympäri.




Kompostiin syksyllä heitetyistä ruukkuhortensioista yksi olikin yllättäen talvehtinut ja puski terhakasti lehteä. Ei kun takaisin ruukkuun.


Pari kesää sitten kirpputorilta ostetut päivänliljan, kuunliljan ja villiviinin taimet ovat pärjänneet isossa ruukussa jo kaksi kesää. Talveksi olen heittänyt ruukun sisällön kompostiin ja keväällä kaivellut sieltä esiin. Kyllä kasvaa.


Marketeista ja ruokakaupoista saa monesti kesäaikaan viherkasveja ihan tolkuttoman halvalla, ulos vaan ruukkuun. Hyvin toimittavat kesäkukan virkaa. Minulla on jo parina kesänä kasvanut Prismasta vitosella ostettu iso banaanipuu terassin kulmalla. Sitä en ole saanut talvehtimaan, mutta hintansa puolesta ei pahasti kirpaise ostaa uutta.

Salaattiin käytetyt kaupan salaatin juurakot kannattaa heittää kasvimaahan. Joka kerta ovat kasvattaneet kohisten uutta upeaa salaatinlehteä tarjolle. Niin myös useimmat muut kaupan ruukkuyrtit, jos vaan juuret ovat edes kohtuullisessa kunnossa. Ruukkuunhan voi kokeeksi laittaa ihan mitä siemeniä vaan. Tunnen eräänkin henkilön, jolla kasvaa kotonaan avokado;-) Punajuurikokeilu päättyi pettymykseen, ei tullut rosollitarpeita sillä tapaa.

Kukkapenkkini ovat myös vallanneet ainakin viisi vuotta sitten sinne heitetyt pienet riippapajun taimet. Sellaiset, joita myydään maalis-huhtikuussa ruukkukukkana pajunkissoineen. Alan jo harkita näiden hävittämistä, sillä vievät kukkapenkistä lähes jo neliömetrin verran tilaa.


Sitten ovat tietysti nämä aina yhtä rakkaat pelakuut. Tämä valkoinen Mårbacka matkusti sylissäni yhdestä suloisesta kukkakaupasta Kalmarissa kuusi kesää sitten. Kyllä oli Pekkarisella huokailemista, kun tupsahdin autoon pelakuu sylissäni.


Puutarhasuunnittelijoilta tämä elämäntapani taitaisi viedä elannon. Fiilispohjalta ei ehdi paljon suunnitelmia lukea, saati sitten toteuttaa.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivää kaikille äideille


Ensimmäinen äitienpäivä ilman omaa äitiäni ja ikävä on kova. Mitään erityisiä perinteitä ei minulla lapsuudenkodissani tai myöhemminkään ole äitienpäivänä ollut, vierähtävät aika matalalla profiililla. Lahjojakin olen saanut vain niinä vuosina, kun lapsukaiseni on patistettu koulussa jotakin värkkäämään. Aamukahveja sänkyyn en koskaan ole saanut, enkä kyllä sellaista haluaisikaan.

Kirpputorilta vuosia sitten ostamani pieni posliinikukka on yltynyt kukkimaan tänä keväänä niin vimmatusti, ettei koskaan ennen. Näiden ihanasti tuoksuvien kukkien myötä onnitteluni kaikenkarvaisille äideillä aurinkoisena toukokuun sunnuntaina.


Koska minun äitiini hyvin vahvasti liittyy ruoka ja kestitseminen, tarjolla onkin nyt maanmainion sopparuuan ohje. Äidin ideoima ja usein tarjoama, ja kaikkien rakastama.

Vuonna 86 olimme perhelomalla Italian Rivieralla. Äitini valitsi sattumanvaraisesti jossain ravintolassa alkuruuaksi minestrone-keiton ja ihastui kovin. Keitto oli ihan erilainen kuin Suomessa 80-luvulla minestrone-keittona tarjottiin. Ei mitään spagetin pätkiä ja pussillinen pakastevihanneksia valjussa liemessä.

Äiti yritti sitten tarkasti huomioida mitä keitossa oli ja lienee löytänyt jostain keittokirjastaan myös vinkkejä ja valmisti sen sitten suurinpiirtein näin. Sitä oli meillä tarjolla kotona kun koolla oli iso porukka, jolle piti tarjota helppoa ruokaa. Tämä ruoka ei myös pahastu vaikka kaikki syöjät eivät olisi samaan aikaan ruokapöydän ääressä. Aivan oivallista talkooruokaa siis. Edullistakin vielä, puhumattakaan terveellisyydestä.

MINESTRONE A LA MARKE

noin 3 litraa keittoa

puolikas valkokaali suikaloituna
4-5 kypsää tomaattia
2 sipulia
muutama valkosipulinkynsi
joitakin varsisellerin varsia
6 perunaa
pari porkkanaa
tomaattimurskaa
puoli pussia pakasteherneitä
puoli pussia vihreitä papuja
pekonipaketti
(liemikuutio jos haluaa)

Kuullota ensin sipuleita öljyssä ja lisää sellerin palat sekä porkkanat. Jatka vielä kuullottamista. Lisää sitten kaali, tomaatit, tomaattimurska ja paloitellut perunat sekä sopivasti vettä. Äitini oli nopean toiminnan nainen ja lisäsi tässä vaiheessa pekonit paloiteltuna sellaisenaan keittoon. Minä tykkään paistaa ne erikseen pannulla rapeiksi ja lisätä vasta lopussa soppaan. Sillä tavoin niistä saa myös valuteltua ylimääräisen rasvan pois. Lisää lopuksi keittoon herneet ja pavut ja tarkista tarvitaanko suolaa.

Tarjotaan parmesan-juuston kanssa.



Meidän perheessä lisukkeena voisi olla Pekkarisen maanmainiota focacciaa. Sai oppinsa tämän leipomiseen eräältä italialaiselta rouvalta ja täytyy sanoa, että kyllä on mennyt oppi perille. Nam!


lauantai 12. toukokuuta 2012

Yksi kaappi vaan

Joskus huhtikuussa iski vimma lauantaisella miihailureissulla Joken Ostossa ja Myynnissä. Liikkeessä oli tavaraa paljon, kuten aina. Kymmenien kalusteiden ja erilaisten kaappien joukosta polvet notkahtivat tämän kohdalla täydellisesti.

Olin jo parisen viikkoa, ja se on minulle jo siis pitkään, pohtinut, että voisin jälleen kerran muuttaa vähän yläkerran aulan kalustusta. Tila on talossamme ainoa, jonka kalustejärjestys, kalusteet ja seinien pintamateriaali on talomme kymmenenvuotisen historian aikana muuttunut jo lukuisia kertoja. Aula on oikeastaan aika iso, noin 16 neliömetriä, mutta jotenkin pahasti kaiken keskellä, ja ovia ja ikkunoita on useita jokaisella seinällä. Ei mikään helppo projekti siis.

Kaikensortin säilytystilasta kun on akuutti pula, niin myös vaatekaapeista. Ensin ajattelin, että kerrankin toimisin järkevästi ja ostaisin oikeat liukuovelliset vaatekaapit. Sitten muistin, että Kisuprinsessan kanssa olemme jo kauan kaipailleet kokovartalopeiliä ja löysin Ikeasta yhden sopivan vaatekaapin, jossa olisi myös se kaivattu peili. Mutta niinhän siinä sitten kävi, että järki ei voittanut tälläkään kertaa ja tätä kaappia en mielessäni nähnyt enää korvattavan millään muulla ratkaisulla.

Koska tämä on iso ja umpipuisena ihan älyttömän painava, päätin kerrankin kysyä Pekkarisen mielipidettä ja raahasin hänet Jokelle kaappia katsomaan. Jostain minulle edelleen täysin käsittämättömästä syystä Pekkarinen sanoi kerrankin heti, että osta jos haluat!??!! No oli kai se sitten jo pakko ostaa.

Sovin sitten noudon erääksi huhtikuiseksi lauantaiaamuksi. Perjantai-iltana seitsemän jälkeen Pekkarinen sitten ilmoittaa, että se kaappi ei sitten muuten mahdu meidän pakettiautoon, eikä edes meidän peräkärryyn. Häh? Tällaisesta ei ollut mitään puhetta siellä liikkessä, kun mööpeliä mittailtiin. Levittelin siinä sitten käsiäni, että mitä ihmettä oikein nyt teen. Pekkarinen ilmoitti tyynen rauhallisesti, että "no et kai sä nyt voi sitä ostaa, jos me ei sitä saada kuljetettua."

Kaupat oli jo sovittu ja alkoi jo tosissaan vähän heikottaa, kunnes Pekkarinen lupasi vielä kysyä erään ystävänsä jättiläismäistä peräkärryä lainaan. Kärry järjestyi ja kaappi päätyi kotipihalle autokatokseen. Ei nimittäin ollut alkuunkaan selvää, miten sen yläkertaan saisimme. Normaalireittiä portaiden kautta sitä ei kannattaisi edes yrittää. Tarina on pitkä, mutta parin viikon "ulkoilun" jälkeen, kaappi saatiin hiissattua viiden miehen voimin parvekkeen kautta yläkertaan ja siellä se nyt nököttää. Ihana!

Tämän ostoksen aiheuttamien haasteiden jälkeen lupaan jo ihan oikeasti käyttää jatkossa vähän enemmän harkintaa. Vaikka toisaalta, lankomies naapurista tokaisi noston jälkeen, että hyvinhän se sinne sitten kuitenkin nousi...Tuon voisi jo vaikka käsittää lupaukseksi?




Keskellä hengarikaappi, jonka sisuksen ainoastaan lakkasin, kun oli niin siistissä kunnossa.

Sivuilla olevat hyllykaapit saivat villin mansikkajäätelön värinsä käytännön syistä. Autotallista löytyi vuosien takaisen nukkekotiaskartelun jäljiltä purkillinen varsin hempeätä maalia. Maali sitten loppui kuitenkin kesken, joten hyllyt jouduin päällystämään vahakankaalla.

Kaiken kaikkiaan mylläsin aulan taas täysin uusiksi. Kirjahyllystä tuli tilanjakaja, jonka takana yövieraat pääsevät majoittumaan vähän privaatimmin kuin aiemmin.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Siellä hän hoiteli heppojansa, hiialahiialahei

Siitä on tasan kaksi viikkoa vaille viisitoista vuotta, kun edellisen kerran olimme Pekkarisen kanssa kahdestaan yön yli reisussa. Joku voisi sanoa, että ihan liian pitkä aika. Meille tämä on sopinut oikein hyvin.

Reissasimme vähän samaan suuntaan kuin silloin viisitoista vuotta sittenkin, eli pääkaupunkiseudulta länteen. Lauantaisen ennätyspuolimaratonin jälkeen vietimme vuorokauden Långvikin kylpylässä Kirkkonummella. Paikka ei tehnyt meihin lähtemätöntä vaikutusta miltään osin. Tämänkertaisen kokemuksen perusteella minusta tuntuu, että tekemistä vielä on, jotta pääsevät Haikon kartanon kanssa edes tasoihin, saati sitten ohi.

Sen sijaan lähtemättömän vaikutuksen teki ystäväni vajaa vuosi sitten hankkima pientila Fagervikissa. Inkoo-Fagervik jo seutuna saa minut lähtökohtaisesti hokemaan rikkinäisen levysoittimen tavoin sitä samaa: kyllä on kaunista. Ja kun perille pääsimme, ei voinut kun jatkaa samoilla linjoilla. Onnittelut ystävälleni, elät kyllä sellaisen unelman keskellä hevostesi, koiriesi ja kissasi kanssa.



Pekkarisen mielestä olin ihan liian utelias, kun kolusin joka nurkan ja kulman. Noloa, kuulemma. Vaan siistit olivat verstaat, ei ole emännällä mitään häpeämistä



Kevään merkit ovat niin selvät. Riemua ilmassa!