lauantai 24. maaliskuuta 2012

Rosollia

Voi ihanuuksien ihanuus, kevään ensimmäiset setelit puutarhamyymälään on haaskattu. Takakontista löytyy hempeän sinisiä ja valkoisia orvokkeja, sinisiä helmihyasintteja ja pitkä rivi narsisseja. Paljon paremmaksi ei voi tämän tallustajan mieli tulla kuin tästä kevään ensimmäisestä satsista.


Loppuisi vaan tuo räntäsade niin pääsisi pihalle tositoimiin. Enpä muista kevättä, jona ei maaliskuun lopulla ensimmäisiä orvokkeja ulos kärrättäisi. Tähän Pekkarinen muistaa aina uskollisesti todeta, että joka vuosi ne myös ovat sitten yhtä säntillisesti lopulta paleltuneet. Pah, minä en kyllä sellaista muista!

Vaikka tosiaan ensimmäiset ammattilaisen kasvattamatkin kevätkasvit on kotiin kuskattu, en voinut mitenkään malttaa mieltäni, kun jääkaapin siivouksessa vihanneslokerosta löytyi talvinen punajuuripussi, jossa osa juurikkaista oli alkanut kasvattamaan naattia. Parin millimetrin korkuisissa verson aluissa oli niin upea vihreän ja lilan yhdistelmä, että istutin ne multaan ja nostin olohuoneeseen lipaston päälle. Siinä ne elämänsä kevättä viettävän avokadoni vieressä saavat nyt kasvatella meille rosollitarpeita ensi joululle.



Tuosta hökötyksestä, jonka päällä ne kasvavat, muistuu mieleeni hupaisa pikkuinen tuokio ehkä viiden vuoden takaa Savonlinnasta A-kirppikseltä. Iskin silmäni heti myymälään astuttuani tuohon rautalangasta väännettyyn jalalliseen astiaan. Epäröin kuitenkin kysäistä hintaa, kun välillä tuntuu että hinnoittelu kirpputoreilla on tosi kummallista.

Sain sitten kuitenkin suuni auki ja myyjä alkoi suureen ääneen pohtimaan, mitä ihmettä moisesta hökötyksestä kehtaisi edes pyytää. Olisiko 20 senttiä liikaa? No eipä ollut minun mielestäni, sain vaivoin pysymään riemunkiljahduksen sisälläni. Olin onnistunut löytämään oikein mallikkaan esimerkin työstä, jota ruotsin kielessä kutsutaan luffarslöjdiksi. En ole koskaan keksinyt, millä nimellä suomeksi tuota tekniikkaa kutsutaan, joten käytän tuota luffarslöjdiä. Ihastuin luffarslöjdiin ensimmäisen kerran, kun Pekkarisen kotitalossa kyläillessäni katselin olohuoneen katossa roikkuvaa mummon peruja ollutta kukka-amppelia.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Östermalm

Jälleen yksi risteilyreissu Tukholmaan takana. Kuten aina aiemminkin, meillä oli valmiina hyvä suunnitelma, mihin Tukholman tunnit käytettäisiin. Tällä kertaa kävi kuitenkin kummasti. Kolmen aikaan aamuyöstä laivalta oli tippunut nuori nainen mereen ja meripelastustehtävissä oli sitten käytetty useita tunteja aikaa yöllä.

Aamiaisella Pekkarinen hiukan  ihmetteli, miksi olemme vielä avomerellä. Meni kuitenkin muutama tovi ennen kuin meille selvisi, että tulisimme Tukholmaan kolme tuntia myöhässä. Suunnitelmat pistettiin pikapikaa uusiksi. Skansenille emme olisi missään tapauksessa ehtineet.

Syyskuussa olimme tutustuneet tarkemmin Södermalmiin. Malm-linjalla päätettiin sitten jatkaa. Nopea vilkaisu tunnelbana-karttaan ja totesimme, että yhden pysäkin välin päässä Karlaplanilla hyppäisimme kyydistä pois ja katsastaisimme pikaisesti Östermalmin. Östermalmin alue on tunnettua varakkaiden tukholmalaisten ja jossain määrin myös suurlähetystöjen kaupunginosana. Jos Södermalmia kuvailisin boheemiksi ja tunnelmalliseksi, niin Östermalmia kuvaisi lähinnä sana elegantti. Vieri vieressä upeita, vanhoja kivitaloja ja leveitä puistokatuja. Alue ei pursua tunnelmallisia pikkupuoteja, ainakaan meidän reitillemme ei niitä sattunut, joten mikään risteilyshoppailijan ykköskohde se tuskin on.



Karlaplanilta lähdimme kävelemään bulevardimaista Karlavägeniä pitkin. Katu päättyi upeaan Humlegårdenin puistoon, jonka reunalla sijaitsee myös kuninkaallinen kirjasto: Ruotsin kansalliskirjasto. Vaikka kevät vasta näytti ensimmäisiä merkkejään, oli puistossa helppo kuvitella, miten upea se kesäisessä asussaan on.



Pikaisen kirjastokäynnin jälkeen päädyimme Kungsgatanille ja siellä iltapäiväkahville.




Viimeisimpien muutaman reissun aikana on tullut selväksi, mikä on Tukholman tämän hetken kahviloiden sisustustrendi numero yksi. Kierrätyshenkisyys! Tämänkin Bagel Street Cafen yläkerta oli sisustettu kuin 80-vuotiaan vanhapiikatädin koti. Sehän sopii minulle!

Siinä ainoassa kaupassa, jossa tyttäreni kanssa pystyimme pikaisesti piipahtamaan, tuli myös selväksi, mikä ehdottomasti EI ole muodissa Tukholman varakkaammilla alueilla. Kävimme nimittäin Östermalmilla yhdessä 2nd hand-liikkeessä. Missään en ole ikinä nähnyt niin montaa käytettyä Louis Vuittonin Monogram Canvas-laukkua myynnissä kuin siinä pienessä kaupassa. Niitä oli kymmenittäin.


Drottningsgatania pitkin maleskeltiin sitten T-Centraleniin ja siitä metrolla takaisin satamaan. Tässä vaiheessa utu alkoi hälventyä ja aurinko paistelemaan, kuten ennusteessa perjantaille oli luvattu.


sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Papusoppaa

Ainakin minulla on jo pitkään ollut sellainen haave, että hankkisin valmistamieni ruokien laadukkaat ja terveelliset raaka-aineet tyylikkäällä korilla kotiin kantaen kauppahallista ja torilta. Käytännössä tämä ei kyllä ole montaa kertaa toteutunut, vaan arki sujuu näin: pysähdyn kotimatkalla tosi nälkäisenä pieneen lähikauppaamme ja ostan sieltä perusmättöä, josta nopeasti saa arkiruokaa. Myönnän kyllä, että ravintosisältöä yritän miettiä jonkun verran, mutta kuitenkin tärkein kriteeri on se, että ruoan on oltava pöydässä nopeasti, vaivatta ja siten tietysti useimmiten vähän vähemmän eksklusiivisista raaka-aineista.

Tämä ei minua masenna, sillä näitä erilaisia haaveita tyylikkäästä elämästä on vuosien varrella ollut ja mennyt. Ennen kuin olin edes naimisissa haaveilin omakotitalosta, jossa olisi iso puutarha. Puutarhassa kasvaisi omenapuita ja syksyisin vaeltelisin onnellisena kaunis kori käsivarrella kukkamekko päälläni korjaamassa omenasatoani.

No nyt on sitten talo ja puutarha. Ja on ne omenapuutkin. Omenia on kymmenen vuoden aikana tullut niin vähän, että ei niiden keräämiseen ole kyllä koria tarvittu. Lisäksi tänä talvena jänikset ovat tehneet tuhojaan niin perusteellisesti, että hämmästyn jos noihin enää tulee lehtiäkään, omenoista nyt puhumattakaan. Toki siitä huolimatta olen ihan onnellisena vaellellut puutarhassani kuluneet verkkarit jalassa kauhistellen sitä rikkaruohojen määrää joka vuosi vuodelta tuntuu ottavan yliotteen kaikesta, missä edes vähän on jotain kasvualustaksi kelpaavaa.



Jostain kumman syystä olen tosi mieltynyt papuihin ruokana. Pyrin ylipäätänsä useampia kertoja viikossa syömään ja tarjoamaan perheelle kasvisruokaa. Usein on tarjolla kasvissosekeittoja tai kasviskastikkeita pastalle, mutta vakioresepteissä on myös kolme erilaista versiota linssi/papusopasta. Tosi helppoa ja nopeaa ja tarpeet löytyvät mistä tahansa kaupasta. Kerralla voi tehdä isonkin kattilallisen. Meillä myös nuoriso näitä ylistää.

Herkullisen näköiseksi tätä ei tarvitse kehua

TOMAATTI-LINSSIKEITTO
6 annosta

1 rkl voita
1 iso sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
10 dl vettä
2 dl punaisia linssejä
1,5 kasvisliemikuutiota
1 tlk tomaattimurskaa
1 tlk valkoisia papuja (tomaattikastikkeessa)
1 prk creme fraiche (yrtti-tomaatti)

Sulata voi kattilassa ja kuullota sipulit. Lisää vesi ja kuumenna kiehuvaksi ja lisää sitten liemikuutiot ja lävikössä huuhdotut linssit. Keitä kannen alla miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia.

Lisää tomaattimurska ja pavut ja jatka hauduttamisa noin 25 minuuttia. Lisää creme fraiche ja tarkista maku.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Viherpeukalo keskellä kämmentä


Alkaa olla se aika vuodesta, jolloin kaikki vihreä kiinnostaa ja innostaa haaveilemaan tulevasta kesästä. Viherkasvit sinänsä eivät oikeastaan ole minusta reiluun kymmeneen vuoteen tuntuneet kovin ajankohtaisille varmaan monestakaan syystä.

Ensinnäkin tuntuu, ettei niille ole ollut oikein tilaa missään. Ja jos jossakin nurkassa mahdollisesti olisi paikka löytynytkin, niin sitten se on ollut olosuhteiltaan vääränlainen kasveille. Aina on auttamatta liikaa tai liian vähän valoa. Kuiva huoneilma talvella on myös sellainen koettelemus, josta harva kasvi  kauniina kevääseen asti selviää keskiverto hoitajan käsissä. Kastelemisen kanssakin on niin ja näin. Mieluummin liian vähän kuin liikaa, mutta kuka muistaa milloin on kastellut. Ja välillä kun noita tuppaa huolestunut isäntäkin emännän tietämättä kastelemaan.

Vaan luinpa tässä pari viikkoa sitten jostain, että viherkasvit ovat nouseva trendi. Ja siihen uskon lujasti. Ihan varmasti ovat kova juttu parin seuraavan vuoden sisällä. Jotta ruvetkaahan raivailemaan tilojanne sitä silmällä pitäen. Ennakoivat jopa erilaisten 70-luvulta niin tuttujen kukkapöytien paluuta olohuoneisiin...

Keväinen mullanvaihto on tässä lähipäivinä edessä. En oikein uskonut onnistumiseen, kun ensimmäisten kovien pakkasten koettaessa nappasin pihalta sisälle kahden viime kesänä ostamani muratin lisäksi pari ruukkuhortensiaa. Eri toten muratteihin kokemukseni mukaan pesiytyy kovin helposti jotain tuhohyönteisiä. Mutta tänä talvena ei löytynyt yhtään ötökkää. Voivat oikein erinomaisesti, joten tulevana kesänä säästyy joku euro, kun ei tarvitse uusia muratteja ostaa.

Viime kesän muratit ja isän minulle tekemä kaappikello.

Viime kesänä ostin pihalle myös ruokakaupasta pienessä ruukussa kasvaneen oikein pienen peikonlehden. Oli halvempi kuin monet varsinaiset pihakasvit ja kun se kesästä selvisi mukavasti, nostin sitten syksyllä sisälle. Ei ole pieni enää ei.


Mitähän on tapahtunut? Varmasti paljon ihan vaan hyvää tuuria ja lähtökohdiltaan elinvoimaiset helpot kasvilajit. Kiittäminen lie myös Pekkarista. Hän kun pitää kodin lämpötilan kasvien kannalta oikein mukavana. Meillä ei juuri talvisin yli 20 asteen lämpötiloissa hikoilla.

Autotallista on nyt sitten kannettava mullanvaihtoon myös toistakymmentä siellä talvehtinutta pelakuuta ja daalian juurakot. Muuttuu koti taas pariksi kuukaudeksi kauppapuutarhan pienoismalliksi.



Joka vuosi yhtä vaikea uskoa, että
tällaisista rimpuloista voisi kehittyä jotain järkevää

Sitten ovat Savossa vielä ne äidin jättiläismäiset pelakuut.
Melkein viimeinen toive kuului, että vaihdat sitten keväällä niille pelakuille mullat. Tahtosi on lakini, äiti!






lauantai 10. maaliskuuta 2012

Imelda

Eilisen lounaalla käydyn keskustelun innoittamana päätin tulla ulos kenkäkaapistani, yleisön pyynnöstä tai siitä huolimatta. Siitäkin huolimatta, että pelkään jonkun ekologisen omantunnon omaavan ystäväni irtisanovan tämän postauksen perusteella ystävyytensä.

Keräsin tänä aamuna olohuoneen lattialle kaikki omat kenkäni, jotka helposti ilman ylenmääräistä kaivelemista löysin kotoa ja varastosta. Mukaan en ottanut harrastuskenkiä, eli ratsastus-, juoksu-, ja kumikenkiä enkä Reinoja. Lattialle kertyi aika tarkalleen 90 paria. Karkean pikaisen laskennan tuloksena, niistä noin 50% on vintagea, loput ihan nykyaikaa. Tosin uudemmistakin kengistä osa on ostettu 2nd handina.



Vintagen ja antiikin käsitteet ovat viimeisten vuosien aikana venyneet ja paukkuneet. Kun eivät muutkaan tunnu kovin tiukkapipoista linjaa sen suhteen vetävän, niin hahmottelin minäkin sitten itselleni vintagen määritelmän.

Vintagea minulle on luonnollisesti kaikki se, joka on peräisin ajalta, jolloin en ollut vielä syntynyt. Sen lisäksi, vintageksi lasken myös sellaiset tavarat, jotka minulla olisi ikänsä puolesta voinut olla, mutta se olisi jossain vaiheessa muuttunut niin sietämättömän epämuodikkaaksi ja huvittavan näköiseksi, että olisin sen hylännyt. Kuitenkin tämä samainen tavara on sitten alkanut jossain vaiheessa herättää minussa "ei se nyt oikeestaan ihan hassumpi olekaan"-tunteita. Eli karkeana yhteenvetona: minulle 80-luvun alku ja siitä vanhempi on vintagea. 90-luvun kaman suhteen eletään vielä sitä vaihetta, että hyvälle ei näytä, ei kerta kaikkiaan.


Eihän tämä ollut minulle yllätys. Kyllä minulla oli aika hyvä käsitys siitä, missä näiden kanssa mennään. Toisin kuin äidin säilömät kengät, minun ovat kaikki täysin käyttökuntoisia, osa vanhoistakin täysin käyttämättömiä alkuperäisissä laatikoissaan. Joidenkin kohdalla on pakko myöntää, että koko on väärä. Onneksi minulle liian pienet nykyisin päätyvät herkästi tyttäreni kenkävarastoon. Liian suuret taas? Öh tuota, eikös naisen jalka kasva vanhemmiten?


Nämä kollaasit niistä vintage-kengistä, lukuunottamatta yhtä uutta paria, joka vahingossa päätyi joukkoon.


Voisin kuvitella, että joku ehkä miettii, missä noita kaikkia säilytän. Itsekään en ihan ymmärrä, miten se on mahdollista, mutta ihan oikeasti suurin osa mahtuu tähän naulakkohökötykseen kodinhoitohuoneessamme. Nuo vanhat puulaatikot vetävät esimerkiksi helposti parikymmentä kenkäparia.


lauantai 3. maaliskuuta 2012

Majakka

Meidän perheemme perinteisiin kuuluu, että jokaisella Sulkavalla vietetyllä lomalla kulutetaan muutama tunti aikaa myös Savonlinnassa. Niihin tunteihin sisällytetään aina lounas ravintola Majakassa. Vaikka paikka kuuluu S-ketjuun, niin silti se on onnistunut jossain määrin säilyttämään omaleimaisuutensa.

Yleensä ainakin joku seurueestamme syö Majakan perinteisen paistetut muikut ja muussi-annoksen. Tällä kertaa laskimme, että pojan annoksessa oli peräti 26 muikkua. Eivätkä tosiaan olleet mitään neulamuikkuja.

Itse päädyin tällä kertaa annokseen, jonka nimi oli Maalaissalaatti härän rinnalla ja pekonilla. Pidän kovasti ruokaisista salaateista, mutta talvisaikaan annoksista on vihannesten mauttomuuden vuoksi vaikea saada mitään kovin suuria elämyksiä helposti aikaiseksi. Tällä kertaa olivat onnistuneet mielestäni vallan mainiosti. Salaatti oli niin hyvä, että päätin yrittää parhaani mukaan jäljitellä sitä lauantai-illan iltapalassamme.


MAALAISSALAATTI

rasia tuoretta pinaattia
jäävuorisalaattia
maustekurkkua
kuorittu porkkana
kirsikkatomaatteja
punasipuli (valmiiksi marinoitu tai marinoi itse)
lehtipihvi
pekonia

Puolita kirsikkatomaatit ja ripottele pinnalle vähän jotain yrttiä, kevyesti suolaa ja ehkä vähän sokeria ja öljyäkin. Paahda sitten uunissa pellillä 150 asteessa noin kolme varttia. Paista sillä aikaa lehtipihvi ja mausta se pippurilla ja suolalla. Paista myös pekoniviipaleet rapeiksi. Viipaloi maustekurkku ja höylää porkkanasta pitkittäissuunnassa ohuita, pitkiä lastuja.

Leikkaa sipuli renkaiksi ja käytä ne parin minuutin ajan kiehuvassa vedessä, jossa on runsaasti balsamicoa ja vähän suolaa ja sokeria. Tai käytä valmiiksi marinoitua punasipulia, jos sellaista kotoa löytyy.

Kasaa salaatti laakeaan vatiin. Pohjalle pinaatin lehdet ja salaatti ja sitten muut ainekset. Päällimmäiseksi viipaloitu pihvi ja pekonin suikaleet. Valuta päälle vähän oliiviöljyä.

Tarjosin tämän aiolin kanssa, sillä kastiketta tässä salaatissa on itsessään aika vähän. Ainoastaan sipulin marinointiin käytetty balsamico ja päälle valutettu öljy.


Hyvä ystäväni antoi vinkin tuosta tomaattien uunikuivattamisesta. Olen sen jälkeen parikin kertaa paahtanut salaatteihin tulevat kirsikkatomaatit hänen ohjeellaan. Täytyy sanoa, että kohentaa talvisen tomaatin makua huomattavasti. Tämän olivat myös Majakassa huomanneet, sillä heidänkin versiossaan tomaatit olivat uunissa paahdettuja.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Kalinka, kalinka, kalinka

En tunne mitään erityistä kiinnostusta slaavilaiseen kulttuuriin sinänsä. Lisäksi olen pääpirteissään kiihkeä valon ja vaaleiden, jopa hempeiden värien ystävä. Siksi itsekin usein vähän kummastelen viehtymystäni venäläisiin puutöihin. Niiden värimaailman ei periaatteissa pitäisi aiheuttaa minussa mitään mielihyvän väristyksiä, mutta niin vaan kuitenkin joka kerta käy, kun näen sopivan hintaisen huolella tehdyn venäläisen puuesineen. Johtuneeko osin siitä, että näitä 70-luvulla lapsuudessani näki monessa kyläpaikassa.

Meillä kotonakin oli yksi tai kaksi esinettä isän luokkaretkiltä Leningradiin. Olen melko varma, että suuri osa näistä minun kotiini kirpputoreilta päätyneistä esineistä on juurikin noilta suomalaisten 70-luvulla tekemiltä matkoilta peräisin. Uudempien tuotosten väri- ja kuviomaailma on vähän erilainen. Joissakin esineissä tallessa olleet alkuperäiset hintalaputkin viittaavat tuonne lapsuuteni vuosikymmenelle.

Maatuskoistahan tämä itsestään selvästi alkoi. Nämä ovat poikkeuksellisen suurikokoisia, vaikkei se kuvasta helposti hahmotukaan. Pienempiä on kertynyt myös mukava määrä.


Sitten alkoi kertyä näitä sienen mallisia rasioita ja purkkeja ja lautasia ja kippoja ja....


Puutöiden lisäksi jossain vaiheessa alkoivat viehättää venäläiset jättikokoiset posliiniset teekupit. Teestä kun en yrityksistäni huolimatta erityisemmin pidä, juon näistä kiireettöminä viikonlopun aamuina cafe lattea.


Komeroihini on vuosien varrella kertynyt myös muutama erityisen kauniisti kuvioitu maatuskahuivi. Lämmittävät villaisina mukavasti hartioita kylminä talvi-iltoina.