maanantai 12. joulukuuta 2011

Teak - tiikki


Ongelmani lienee se, että minulla ei oikeasti ole mitään tyyliä. Silmääni saattaa miellyttää lähes mikä tahansa, tyyliltään hyvinkin erilaiset esineet.

Tiikkiesineistä olen pitänyt aina, niin kuin muutenkin 50- ja 60-lukujen muotoilusta. Tiikin suhteen ensimmäisiä visuaalisia muistojani lienee tässäkin kuvassa näkyvä ukkini hedelmäkulho. Pohjassa on päivämäärä marraskuulta 1964, joten ei ihme, että sen muistan. Se on ollut ukin luona minun mittapuussani aina. Parhaiten muistan siinä juuri appelsiinit. Lienee se oranssin ja ruskean väriyhdistelmä sitten silmää miellyttänyt, sillä ei siinä aina ole voinut appelsiineja olla.

Vuosien varrella kirpputorilta mukaan olen nappaillut mielestäni puhdaslinjaisia tiikkiesineitä aina, kun olen halvalla saanut. Tähän kuvaan keräsin ne, jotka nopeasti kaapista löysin. Usein varsinkin tarjottimet tai tarjoilulautaset on leimattu joko Backman- tai Lindholm-nimillä. Sen nimisiä valmistajia on ainakin sitten Suomessa 60-luvulla ollut.

Tiikki on siitä mukava materiaali, että sitä on niin helppo hoitaa. Kirpputorilta kotiin tuotu surkeankin näköinen esine muuttuu öljyämisen jälkeen yleensä hetkessä hienoksi. Jos pinta sattuu olemaan tosi pahasti harmaantunut, sen voi kevyesti hioa ja sen jälkeen öljytä ja hyvälle näyttää. Tiikkiöljyjäkin marketista löytyy, mutta itse kyllä käytän ihan tavallisia ruokaöljyjä, minusta ovat toimineet ihan hyvin.

1 kommentti:

  1. Tiikki viehättää minunkin silmääni ja onnekkaasti Paperitähden varastoista on pari esinettä päätynyt meidän pöydällemme! Kiitos, ovat aina esillä

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)