tiistai 13. joulukuuta 2011

Södermalm



Tukholmassa käymme monta kertaa vuodessa. Siellä käyminen on helppoa ilman ylimääräisiä vapaapäiviä töistä tai koulusta ja silti pääsee ulkomaanmatkan tunnelmaan.  Kaupungista löytyy myös loputtomiin uusia kohteita tutkittavaksi. Laivalla matkustaessa perillä ehtii olla noin työpäivän verran, joka itse asiassa hyvällä suunnittelulla riittää monenkin asian tekemiseen ja kokemiseen. Kaikki perusnähtävyydet olemme jo useampaan kertaan katselleet, joten syyskuiselle viikonloppuretkellemme valikoitui kohteeksi Södermalmin kaupunginosa.

Södermalm oli alunperin työväenluokan asuinalue ja sitä pidettiin oikeastaan slummina. Nyt siitä on muodostunut muodikas asuinpaikka, jossa on lukuisia kauppoja, kahviloita, ravintoloita ja baareja.Vähän samaan tapaan kuin Helsingissä on käynyt Kalliolle tai Punavuorelle: entisistä köyhistä kaupunginosista on tullut niitä trendikkäimpiä alueita. Södermalm on myös monien kulttuuritapahtumien keskipiste.

Siirrymme Värtanilta Siljan terminaalista kaupungille aina busseilla, jotka lähtevät suoraan terminaalin edestä. Södermalm-päivänä ajoimme bussilla Kustaa Adolfin torille vanhaan kaupunkiin ja lähdimme siitä kävelemään kohti Södermalmia. Kävelymatka on tosi lyhyt. Syyskuun lopulle sattui uskomattoman upea, suorastaan kesäisen lämmin päivä.

Södermalmia Vanhankaupungin suunnasta katsottuna.

Usein lauantaiaamuisin kun tulemme kaupunkiin vähän kymmenen jälkeen, kadut ovat vielä tosi tyhjiä. Niin myös Södermalmilla. Saarella oli yllättävästi varsin suuria korkeuseroja.




Näkymä Södermalmin pääväylältä Hornsgatanilta.

Södermalmilta löytyy myös paljon kirpputoreja ja second hand-liikkeitä. Olin näkevinäni kadun toisella puolen jopa Filippa K:n 2nd hand liikeen! Ehdin pikaisesti astumaan sisälle näistä houkuttelevista pariovista. Kyseessä on Brandstationen-niminen vanhan tavaran liike, joka todellakin sijaitsee vanhan paloaseman tiloissa Krukmakargatanilla. Ostoskassiini olisi epäilemättä päätynyt yhtä sun toista mielenkiintoista ilman ulkona hikoilevia miespuolisia perheenjäseniä.


Iltapäivästä päädyimme lopulta Mariatorgetin alueelle. Puiston upeat istutukset, viereinen Maria Magdalenen kirkko ja mukava tunnelma petankkia pelaavine porukoineen kruunasivat päivämme.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)