tiistai 6. joulukuuta 2011

Paperitähti

Varasin tämän blogiosoitteen itselleni jo ainakin kolme vuotta sitten. Olen aina ihaillut aika yksinkertaisia muotoja. Perinteiset muutamasta paperisuikaleesta taitellut tähdet ovat ihastuttaneet lapsuudesta saakka.

Yhtenä syksynä googlasin sitten ohjeen ja löysin ainoastaan ruotsinkielisen kuvitetun ohjeistuksen tähtien taittelemisesta. Konstikos tuo, luenhan ruotsinkielisiä lehtiä paljon. Joopa joo, kun kahta tai kolmea remsaa (remsa=suikale) oli viikattu kaksi kertaa, framåt ja bakåt, tipuin kärryiltä. Loppui hahmotuskyky ja varmaan myös kielitaito ja tähden alku roikkuvine remsoineen lensi paperikoriin.

Silloin päätin ruveta kirjoittamaan omaa blogia epäonnistuneista projekteista, joita kyllä löytyy meiltä kiitettävästi. Eli se, että ensimmäinen kirjoitus ilmestyi vasta kolmen vuoden päästä, ei tarkoita sitä, että tähän mennessä en olisi kohdannut yhtään epäonnistunutta projektia.

Paperitähtiä löytyi seuraavana jouluna Ikeasta, för en rimlig peng. Joten ilman niitä ei ole jääty, onneksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)